Kreikan tilanne huolestuttaa – heijastuvatko vaikutukset Suomeen?

Kreikan parlamentti päätti sunnuntain vastaisena yönä, että maa äänestää lainaohjelmansa ehdoista. Käytännössä äänestyksellä määritetään, onko Kreikka valmis velkojiensa vaatimiin talousuudistuksiin, joita lainaohjelman jatkaminen ja lopulta myös maan eurojäsenyys vaativat.   

Kansanäänestys on määrä järjestää ensi sunnuntaina. Sitä ennen Kreikan voimassa oleva tukiohjelma erääntyy ja maa luisuu kohti maksukyvyttömyyttä.  

Miten Kreikan tilanne säteilee Suomeen, Aktian pääekonomisti Anssi Rantala?   

– Suorat vaikutukset Suomeen ovat tässä vaiheessa melko vähäisiä. Ensi viikko on markkinoiden näkökulmasta vaikea, epävarma ja turbulenssinen. Heiluntaa voi olla osake- ja korkomarkkinoilla sekä valuuttakursseissa. Sijoittamisen ammattilaisten kannalta edessä on varmasti vaikea viikko. Jos ajatellaan suomalaista säästäjää tai piensijoittajaa, en olisi vielä huolissani, vaikutukset ovat toistaiseksi lyhytkantoisia.

Vaikuttaako tilanne Suomen asuntovelallisiin?  

– Asuntolaina-asiakkaidenkaan ei mielestäni ole syytä olla toistaiseksi huolissaan. Asuntolainat ovat sidoksissa euribor-korkoon, joka määräytyy Euroopan keskuspankin ohjauskoron mukaan. Se taas perustuu Euroopan, ei yksittäisen EU-maan, pankkijärjestelmää kohtaan koettuun luottamukseen. Eurooppalainen pankkijärjestelmä on melko hyvin suljettu dominoefekteiltä, eikä Euroopan muilla pankeilla juuri ole enää sijoituksia Kreikassa.

Onko kriisi leviämässä Kreikasta muualle Eurooppaan?  

– Euroopassa on rakennettu jo vuosia palomuureja, jotta yhden maan kriisi ei leviäisi pankkien tai rahoitusmarkkinoiden välityksellä muihin maihin. Tartuntavaara on vähäinen, ja velkojamaat ovat neuvotteluissa tienneet sen ja voineet pysyä lujina. Kanava kriisin leviämiselle olisivat juuri pankit ja niiden välisen luottamuksen rapautuminen. Vuonna 2008 Euroopan pankkien välinen luottamus katosi täysin ja euribor nousi. Nyt tuskin käy samoin.

Voiko tilanne heijastua Suomen talouteen ja työllisyyteen?  

– Markkinahäiriöitä ja heiluntaa on aina, mutta vasta, kun yritysten ja kotitalouksien luottamus ja kulutus laskevat, heilunta alkaa välittyä työllisyyteen ja talouskasvuun. Viimeiset puoli vuotta ovat olleet heiveröisen, mutta selvän talouskasvun aikaa euroalueella. Tämä on Suomelle äärimmäisen tärkeää, sillä Eurooppa on päävientialueemme. Kreikan tilanne voi iskeä tähän euroalueen talouskasvuun epävarmuutta, vaikka ei voikaan viedä sitä suoraan taantumaan. Suomelle erityisen hankalaa olisi yritysten investointihalukkuuden lasku, sillä viemme paljon investointituotteita. Kulutustavaraa on alle 10 prosenttia viennistämme, joten kotitalouksien kulutuksen väheneminen ei vielä iskisi Suomeen yhtä lujaa.

Mitä Kreikkaan suuntaavan lomailijan tulisi ottaa huomioon?  

– Lomailijan kannattaa ottaa mukaansa käteistä. Ei ole lainkaan varmaa, ovatko pankit auki Kreikassa tulevalla viikolla koko ajan, ja todennäköisesti jonkinlaista pääomasiirtojen rajoitusta tulee voimaan. Pankeista saattaa siis saada rahaa vain pieniä eriä, eikä ulkomainen maksuliikenne välttämättä toimi tavalliseen tapaan. Turistikohteissa tähän on varmasti varauduttu.

Lue myös:

    Uusimmat