Kovia leikkauksia kansalle: Sipilältä viesti ammattijärjestöille ja suomalaisille

Hallitus esitteli iltapäivällä listan toimista, joilla se korvaa kaatuneen yhteiskuntasopimuksen. Hallitus aikoo karsia kovalla kädellä työntekijöiden etuja, kun se yrittää parantaa Suomen kilpailukykyä.

Paketti sai heti ankaraa kritiikkiä oppositiolta ja ay-liikkeeltä. Pääministeri Juha Sipilä kertoi MTV Uutisten haastattelussa viestinsä ammattijärjestöille ja suomalaisille. Sipilän mukaan jo pelkästään tänään esitellyllä paketilla tavoitellaan kymmeniä tuhansia työpaikkoja.

-Kyllä tästä aivan varmasti selvitään ja talous kääntyy näillä päätöksillä nousuun. Nyt pitää olla malttia ja kestää nämä kipeät päätökset, toteaa Sipilä. 

Sipilä kommentoi, että kyseessä on nyt työssä käyvien osuudesta kokonaisuudessa.

-Sitten kantavat osansa opiskelijat ja työttömät ja eläkeläiset ja lapsiperheet. Nyt haetaan meidän työssäkäyvien osuutta tällä kokonaisuudella ja eiköhän me työssä käyvät se kestetä, sanoo Sipilä. 

"Viiden prosentin kilpailukykyloikka on mahdollinen"

Johtaja Jaakko Kiander Ilmarisesta arvioi MTV Uutisille, että hallituksen listalla voidaan saada aikaan toivottu viiden prosentin kilpailukykyloikka.

-Yritin tässä ynnäillä, että kyllä se varmaan aika lähelle sitä menee.

 Hallituksen listan väitetään luovan tuhansia työpaikkoja. Logiikka on se, että jos työ tulee halvemmaksi niin voidaan työllistää enemmän.

Kiander kuitenkin huomauttaa, että nämä ovat poikkeuksellisia toimenpiteitä

Kiander ei usko, että luvut tuhansista työpaikoista olisivat ylioptimistisia, mutta kaikki riippuu siitä, millä aikavälillä asioita tarkastellaan.

-Luultavasti niitä ei kovin nopeasti tule. 


Lue myös:

    Uusimmat