Mikaela Lindh Mas Guapolla ja Emma Kanerva Spiritillä selviytyivät jatkoon olympialaisten kouluratsastuksessa perjantaina. Lindh sijoittui gp:ssä 26:nneksi ja Kanerva 29:nneksi.
Kilpailu jatkuu tiistaina gp special -kilpailulla kuninkaallisen Greenwichin puiston ratsastusareenalla.
- Jännitti ihan hirmuisesti, Kanerva naurahti.
- Ihan sairaasti jännitti. Vatsahaava ja vessahätä ja kaikki, Lindh nauroi ja selvitti hermostuttavaa tilannetta.
Suomalaisille kerrottiin ensin, että Kanerva on mukana, ja sitten, että ei ole, kunnes myöhemmin tilanne varmistui.
- Ihan kauheata oli seurata. Nyt olemme kumpikin mukana ja juhlimme samppanjalla, ihanaa, Lindh sanoi.
Gp oli kilpailun ensimmäinen karsinta joukkueille ja henkilökohtaisessa kisassa. Kanerva pääsi jatkoon viimeistä edellisenä. Tiistaina gp specialissa on mukana seitsemän joukkuetta ja yhteensä 32 ratsukkoa.
- Sitä siinä jännättiin, että kuinka moni menee vielä ohi. Oli semmoisia ratsukoita, jotka olisi voinut mennä ohi. Olisivat voineet onnistuessaan olla minun edellä. Toisen epäonni oli minun onneni tällä kertaa, Kanerva sanoi.
Suomalaiset ratsastivat oman osansa jo torstaina ja joutuivat odottamaan perjantaina loppuun asti, ennen kuin tuloslista oli selvillä.
- Kouluratsastuksessa ei ole ikinä ollut näin korkeatasoista kisaa. Tosi makeata, Lindh iloitsi.
Lauantaina ratsukot alkavat valmistautua gp specialin ohjelmaan.
- Teemme niitä liikkeitä ja harjoittelemme sarjanvaihtoja, että ne onnistuvat, Kanerva sanoi.
- Olemme pitäneet hevoset vireessä. Molemmat ovat hyvässä vireessä, Lindh sanoi.
Britannia kärjessä joukkuekisassa
Joukkuekisan kärjessä on gp:n jälkeen Britannia ennen Saksaa ja Hollantia. Saksa on voittanut joukkuekilpailun olympialaisissa joka kerta vuodesta 1976. Kotiyleisön edessä esiintynyt Britannia venyi uskomattomasti. Lindhin suosikkiratsukko Charlotte Dujardin Valegrolla voitti gp:n ennen hollantilaista maailmanmestariparia Adelinde Cornelissen ja Parzival. Saksalainen Helen Langehänenberg ja Damon Hill olivat kolmantena.
Joukkuekisassa Britannialla oli puolivälissä 79,407 prosenttia, Saksalla 78,845 ja Hollannilla 76,809. Gp specialin tulokset lasketaan gp:n tuloksiin yhteen, ja näin saadaan tiistaina selville joukkueiden olympiavoittaja. Henkilökohtaisessa kisassa gp special aloitetaan nollilta.
MTV3-STT