Kotitaloustyö merkittävä kokonaistuotannolle

Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Tilastokeskuksen selvityksen mukan kotitaloudet tuottivat vuonna 2001 palveluita ja tavaroita yli 80 miljardilla eurolla.

Kotitalouksien tekemä työ kasvattaa Suomen kansantaloutta kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa. Vuonna 2001 kotitaloudet tuottivat palveluita ja tavaroita yli 80 miljardilla eurolla. Summa kasvatti Suomen kokonaistuotantoa noin 40 prosenttia.

Kuluttajatutkimuskeskus ja Tilastokeskus ovat laatineet selvityksen, joka kuvaa suomalaisten kotitalouksien merkitystä kansantaloudessa. Kotitaloudet tuottavat palveluja samalla tavalla kuin yritykset, mutta kotitalouksien merkitys koko kansantalouden kannalta jää helposti huomaamatta.

Eniten kotitaloudet tekivät työtä asumisen, syömisen ja liikkumisen eteen. Asumiseen sisältyvä tuotanto sisältää kodin sisustamista ja siivousta sekä korjauksia ja pihahoitoa yhteensä lähes 20 miljardilla eurolla. Ruoanlaitto ja välipalojen valmistus haukkasi lähes yhtä suuren osan.

Vaatehuollon ja pyykinpesun arvo oli lähes 10 miljardia. Lasten ja aikuisten hoivatyön arvoksi tuli tutkimuksen mukaan reilut 5 miljardia euroa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat