Päivittäiseen ihonhoitoon tarvittavat tuotteet kaapataan useimmiten mukaan kaupan hyllyltä. Helliviä kosmetiikkatuotteita ei kuitenkaan tarvitse lähteä hakemaan supermarketeista saakka. Raaka-aineet tuotteisiin löytyvät usein lähempääkin, omasta jääkaapista. Itse valmistettu kosmetiikka on hauskaa, halpaa ja hyödyllistä.
Hyötykasviyhdistyksen toiminnanjohtaja Anu Ranta on valmistanut elämänsä aikana monta purkkia kosmetiikkaa kotikeittiönsä raaka-aineista. Miksikään tällääjätyypiksi hän ei lukeudu, mutta Ranta tietää että jokaisen naisen iho kaipaa puhdistusta aika ajoin.
– Elämme aika likaisessa ympäristössä ja peseytyessä pelkkä vesi ei välttämättä riitä. Kosmetiikan valmistaminen on kuin ruoan laittoa, jota teemme joka päivä. Siinä on samanlaista fiilistä, Ranta innostaa.
Pehmeiden voiteiden, kirkastavien kasvovesien ja kuorinta-aineiden valmistaminen ei vaadi ihmeaineita tai sorminäppäryyttä. Lähes jokainen raaka-aine löytyy omasta jääkaapista. Myös ohjeet ovat useimmiten helppoja ja yksinkertaisia. Välineetkin ovat valmiina keittiössä.
– Kokemus on opettanut, ettei kovin monimutkaisia tuotteita kannata tehdä. Kosmetiikan valmistamisessa on oikeastaan samanlaiset säännöt kuin hillon tekemisessäkin. Ideana on, että tehdään pieniä määriä kerrallaan. Tuotteet säilyvät niin kuin mitkä tahansa tuoretuotteet, eli noin viikon verran. Nenä ja silmät ovat säilyvyyden arvioinnissa hyvä mittari, Ranta sanoo.
Syötävän ihana kosmetiikka
Kauneuden eteen on tehty kautta aikain paljon, välillä jopa enemmän kuin tarpeeksi. Ranta muistuttaa, että hyötykasveista on tiedetty jo kauan. Esimerkiksi Rannan suosikkiraaka-ainetta kehäkukkaa on käytetty jo vuosituhansia ympäri maailmaa.
– Kehäkukka on ihana raaka-aine. Se on hoitava ja desinfioiva ja lisäksi se edistää solujen uudistumista. Kehäkukka sopii kaikille ihotyypeille vauvasta vaariin, Ranta kertoo.
Itse tehdyn kosmetiikan viehätys on juuri siinä, että tietää tarkkaan mitä raaka-aineita tuotteessa on. Alan amerikkalainen guru Ann


