Suomenhevosori Saran Salama päätti maallisen matkansa lauantaina. Kolminkertainen ravikuningas ja jalostusori ehti 20 vuoden ikään.
Tapio Perttusen kasvattama ja hänen tyttärensä Sara Perttusen omistama Saran Salama jouduttiin lopettamaan terveysongelmien vuoksi 10.12.2016.
Myös monet muut Tapio Perttusen tallin kasvatit on nimetty hänen lastensa Suvin, Saran tai Antin mukaan. Alta voit lukea äitiyslomaa viettävän Saran Facebook-sivuillaan eilen sunnuntaina julkaiseman koskettavan muistokirjoituksen elämänsä hevoselle.
Eilen loppui yksi aikakausi mun elämässä, kun Salama saatettiin viimeiselle matkalleen ja haudattiin kotipihaamme Villiin. Mä olin 8-vuotias, kun Salama syntyi, ja mulla on muistikuva kuinka sen nimeä äitin kanssa keksittiin sängyllä maaten. Oikeasti olisi ollut Suvin vuoro saada varsa, mutta koska mun eka hevonen Saran Julli, oli juuri myyty, niin Salama haluttiin antaa mulle. Muistan, että olin vihainen Jullin myymisestä ja vaadin, että Salamalle on leikattava pystyharja kuten Jullilla oli. Onneksi kukaan ei totellut 8-vuotiasta tinttaraa, koska Salamalle kasvoi upeat jouhet.
Salaman kautta mulla alkoi suurempi kiinnostus raviurheiluun ja aloin seuraamaan sen startteja paikan päällä heti alusta alkaen. Samaan aikaan mun ratsuponi Pinkki laukkasi vihreille laitumille, niin vaihto ratsutytöstä ravureihin tapahtui luontevasti.
Salama vanheni ja minä toki myös samalla. Elämää rytmitti sen startit, noin puolet vuodesta se starttasi joka toinen lauantai ja paikan päälle mentiin tietenkin aina. Oon nähnyt sen 201:sta startista lähes kaikki livenä. Muistan kuinka teininä ajelin aamuvarhain skootterilla kotiin eilisillan bileiden jäljiltä, koska piti ehtiä iskän kyydillä raveihin.
Sunnuntaina oli mun liikutusvuoro, joka oli meidän perinteinen ratsastuslenkki. Yleensä Villin lenkki ja talvisin pellolla mentiin lumessa kahlaten. Ensimmäinen ratsastuskerta oli aika vauhdikas, kyllä ne siitä rauhottui, mutta usein mentiin kävelyn ja ravin sekaista liikettä, kun herralla oli niin paljon virtaa. Milloin pelättiin Raikkeen postilaatikkoa, jonka ohitus kesti parhaimmillaan puoli tuntia (vaikka se ohitettiin lähes joka kerta) ja milloin siinä ei sitten ollutkaan mitään pelättävää.
Tuli tottakai upeaa menestystä raveissa. Kuninkuusravit, Suur-Hollola -ajot jne. Kuinka maha sekaisin jännitettiin koko perhe näitä ja toki pienempiäkin lähtöjä. Voi että mitä onnenhetkiä niistä on saanut kokea. Tosin silloin kun istuin Jokimaan vessanpöntöllä ja kuuntelin Suur-Hollola -ajon esittelyä miettien, pääsenkö nousemaan täältä ennen lähtöä, niin ei tainnut paljon naurattaa. Jälkeenpäin toki sekin.
Nyt mä oon 28 vuotta, olen saanut elämääni ihanan Ennan ja olen aikuinen. Muistan itse asiassa sen, että joskus tajusin, että sellainen hetki tulee koittamaan ettei Salamaa enää ole. Sitä ei varmaan silloin lapsena tajunnut. En ajatellut päivän koittavan näin varhain, vaikka nyt jo tiesin ettet tule elämään ikuisesti. Päätös luopumisesta oli vaikea ja raskas, mutta nyt tiedän että se oli oikea. Viimeinen teko mitä voi tärkeälle ja arvokkaalle eläinystävälle tehdä, on se, että saa ansaitsemansa kunniakkaan lopun.
Vaikka kyyneleitä on vuodatettu, niin tunnen suunnatonta kiitollisuutta. Kiitollisuutta siitä, mitä kaikkea tämä upea hevonen on antanut mulle ja meidän perheelle. Sekä monelle muulle ihmiselle, kiitos viesteistä ja muistoista mitä olette laittaneet, niitä on ollut ihana lukea kuinka Salama on vaikuttanut muidenkin ihmisten elämään.
Olen kasvanut pienestä tytöstä aikuiseksi Salaman rinnalla. Haluan uskoa, että elämääni oli tarkoitus tulla tytär ennen kuin tarvitsee luopua Salamasta. Oikeastaan on vain yksi asia mikä harmittaa: pienestä tytöstä asti mulla on ollut haave siitä, kuinka Salama odottaa mua kirkon pihalla, kun menen naimisiin. Se haave ei nyt toteutunut, eikä Enna pääse tutustumaan Salamaan. Kuitenkin on monia muita tarinoita kerrottavaksi.
Tästä tuli pitkä tarina, mutta ehkä tässä kiteytyy muutama ajatus siitä, kuinka paljon Salama on vaikuttanut mun ja koko meidän perheen elämään. Vaikea on edes kuvitella, että mitä elämä olisi ilman Salamaa.
KIITOS SALAMA! ❤
Sara Perttunen
Ravit live 5 kpl