Koronavirukseen kuollut Kiinassa ja Hongkongissa jo enemmän kuin sarsiin – virus saattaa tarttua myös ulosteen välityksellä

Koronavirukseen on kuollut Manner-Kiinassa ja Hongkongissa nyt enemmän ihmisiä kuin vuosituhannen alussa sars-virukseen.

Uuteen koronavirukseen kuolleita on nyt 717, kun sarsiin kuoli Kiinassa ja Hongkongissa lähes 650 ihmistä vuosina 2002–2003. Koko maailmassa sars tappoi 774.

Viruskriisin keskiössä olevan Hubein maakunnan viranomaiset ovat kertoneet 81 uudesta kuolemantapauksesta eilisen jälkeen. Uusia tartuntoja kerrottiin olevan 2  841. Koko maassa tartuntoja on nyt yli 34  000.

Yhdysvaltojen lähetystö kertoi tänään, että Yhdysvaltojen kansalainen on kuollut koronavirukseen Wuhanin kaupungissa. Kyseessä on ilmeisesti ensimmäinen vahvistettu ulkomaan kansalaisen kuolema koronavirukseen Kiinassa.

Lähetystön tiedottaja kertoi uutistoimisto AFP:lle, että kuollut on 60-vuotias Yhdysvaltojen kansalainen. Hänellä diagnosoitiin koronavirus sairaalassa Wuhanissa torstaina.

Tauti levinnyt noin 20 maahan

Kiina on pyrkinyt hillitsemään viruksen leviämistä muun muassa eristämällä 56 miljoonaa ihmistä Hubein maakuntaan ja sen pääkaupunkiin Wuhaniin. Myös Kiinan muissa kaupungeissa on pyritty pitämään ihmisiä sisätiloissa muun muassa rajoittamalla niiden ihmisten lukumäärää, jotka voivat poistua kodeistaan.

Koronavirus on levinnyt jo yli pariinkymmeneen maahan. Lukuisat maat ovat kieltäneet maahantulon Kiinasta ja kehottaneet kansalaisiaan välttämään matkustamista Kiinaan. Osa maista on myös suositellut, että heidän kansalaisensa poistuvat Kiinasta. Suuret lentoyhtiöt ovat peruneet Kiinaan suuntautuvia tai sieltä lähteviä lentoja.

Virus saattaa tarttua myös ulosteen välityksellä

Ripuli saattaa tutkijoiden mukaan olla toissijainen väylä, jonka kautta koronavirus tarttuu.

Kiinalaiset tutkijat ovat julkaisseet asiaa koskevia tutkimustuloksia yhdysvaltalaisessa Journal of the American Medical Association -lääketiedelehdessä. Tutkimuksessa oli mukana Wuhanin sairaalasta 138 potilasta. Heistä 14:llä eli 10 prosentilla oli ripulia ja pahoinvointia pari päivää ennen kuumeen ja hengitysvaikeuksien ilmaantumista.

Viruksen uskotaan tarttuvan ensisijaisesti pisaratartuntana sairastuneen ihmisen yskiessä. Varhaisten sairastapausten tutkijat ovat sanoneet keskittyneensä vahvasti potilaiden hengitystieoireisiin ja saattaneet sivuuttaa ruoansulatuselimistöön liittyvät oireet.

Esimerkiksi ensimmäinen yhdysvaltalainen koronavirusdiagnoosin saanut potilas kertoi pari päivää jatkuneista vatsaoireista. Virusta löydettiin hänen ulosteestaan. Lääketieteen aikakauslehti Lancet on dokumentoinut vastaavia, tosin harvoja tapauksia myös Kiinasta. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja