Korona, influenssa vai flunssa? Näin oireiden yleisyys eroaa taudeissa

Koronaviruksen, influenssan ja flunssan oireet voivat muistuttaa toisiaan, mutta myös eroavaisuuksia löytyy. Kokosimme yksinkertaisen grafiikan, jonka avulla voit arvioida, onko oireiden takana viheliäinen koronavirus vai kenties tavallinen syysflunssa.

Koronaviruksen aiheuttama tauti voi muistuttaa flunssaa. Eri sairauksien tunnistaminen ilman testausta onkin vaikeaa, sillä oireet ovat hyvin samankaltaisia.

Koronavirus leviää pääsääntöisesti pisaratartuntana sairastuneen aivastaessa tai yskiessä. Virus kulkeutuu ihmiseen suun, nenän tai silmien limakalvojen kautta.

Mitkä ovat koronaviruksen oireet?

Koronaviruksen yleisiä oireita ovat kuume, yskä, väsymys sekä maku- ja hajuaistin menetys. Terveysviranomaisten mukaan tartuntaan voi liittyä myös lihaskivut, vuotava tai tukkoinen nenä, kurkkikipu, ripuli, päänsärky, pahoinvointi, ihottuma, sormissa tai varpaissa tapahtuvat värimuutokset sekä hengitysvaikeudet ja aivastelu.

WHO:n mukaan koronaviruksen vakavia oireita ovat hengitysvaikeudet tai hengenahdistus, rintakipu tai paine rinnassa sekä puhe- ja liikuntakyvyn häiriöt. Vakavien oireiden ilmaantuessa tulee hakeutua välittömästi hoitoon

Huomioitavaa kuitenkin on, että moni sairastaa koronaviruksen lievänä tai jopa oireettomana.

Jos epäilet koronavirustartuntaa, ole aina yhteydessä terveydenhuollon ammattilaisiin. Suomessa koronaviruksen oirearvion voi tehdä ottamalla yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai Omaolo.fi-palvelussa.

Influenssa alkaa rajusti

Influenssaa sairastavat potevat hyvin samanlaisia oireita. Influessa alkaa tyypillisesti nopeasti nousevalla korkealla kuumeella. Muita oireita ovat lihaskipu, päänsärky ja huonovointisuus sekä kuiva yskä, kurkkukipu ja nuha. 

Klassisen flunssan oireita ovat kurkkukipu, nuha, yskä ja kuume tai kuumeinen, väsynyt olo.

Vain influenssaa vastaan on rokote.

Koronaviruksen, influenssan ja flunssan oireet ovat samankaltaisia, mutta torjuntakeinoissa on eroja.

Flunssan ja koronaviruksen kohdalla keskeiset torjuntakeinot ovat käsienpesu ja se, että yskii hihaan tai nenäliinaan. Influenssan kohdalla tehokkain torjuntakeino on rokote, mutta myös käsihygienialla ja yskintätekniikalla on merkitystä. Myös koronavirusrokotetta kehitetään.

Sekä koronavirus että influenssa varmistetaan laboratoriossa. 

Sairauksien hoitokeinot vaihtelevat. Koronavirusta hoidetaan taudinkuvasta riippuen joko kotona tai tarvittaessa sairaalassa. Influenssaa varten on erityinen influenssalääkitys, mutta yleensä riittää oireenmukainen hoito eli oireita lievittävä hoito. Niin ikään flunssaa hoidetaan oireita lievittämällä. Tärkeää on juoda riittävästi ja levätä.

Video: Näin koronan, flunssan ja influenssan oireet eroavat toisistaan – aivastelu ei aina kieli koronasta

Lue myös:

    Uusimmat