Korona-aikana suosittuun Microsoftin Teamsiin odotettu muokkaus: Pian ei tarvitse tuijottaa itseään

Microsoftin Teams-palveluun on saapumassa ominaisuus, joka sallii oman videokuvan piilottamisen, TechRadar kirjoittaa. Toki aikaisemminkin Teams-keskustelija on voinut sulkea kameransa, mutta lähitulevaisuudessa videon voi kadottaa omalta ruudulta siten, että se näkyy vain muille.

Tästä voi olla merkittävää iloa arkisen työn raatajalle, joka tuppaa jäämään palaverissa tuijottamaan omaa etäistä ilmettään varsinaiseen aiheeseen keskittymisen sijaan.

”Ominaisuus sallii käyttäjän piilottaa oma videonsa kokouksen ajaksi. Tämä auttaa vähentämään häiriöitä videopuhelun aikana samaan aikaan, kun video on edelleen muiden osallistujien nähtävillä”, Microsoftin verkkosivuilla kerrotaan.

Yhtiön aikataulun mukaan päivityksen pitäisi olla valmis vielä tammikuun aikana, minkä jälkeen se leviää Teamsin selain- ja sovellusversioon.

Lue myös:

    Uusimmat