Mainos

Koroma epäileväinen tupon suhteen

Teollisuuden TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma ei ole vakuuttunut tupo-ratkaisun syntymisestä. Koroma arvostelee erityisesti SAK:n palkkavaatimuksia, joiden se katsoo estävän työttömyyden vähentämistä.

-Kun Paperiliitto vielä avoimesti julistaa epäuskoaan osallistumiselleen keskitettyyn tulopoliittiseen ratkaisuun, ei usko sopimuksen syntymiseen ole neuvotteluiden alkumetreillä paljon vahvistunut, Koroma sanoi Jyväskylän teollisuuspäivillä torstaina.
Koroman mukaan TT ei lähde mukaan tupoon, jos SAK:lainen Paperiliitto ja muut viennin kannalta keskeiset liitot jäävät ratkaisun ulkopuolelle.
-Ilman viennin häiriöttömyyden takaavaa kattavuutta TT ei tule hyväksymään keskitettyä sopimusta. Sopimuksen pitää olla erittäin kattava, Koroma korostaa.

Koroma katsoo ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n unohtaneen työttömät palkkavaatimuksissaan. Koroman mukaan SAK:n tavoitteet nostavat työvoimakustannuksia erityisesti matalapalkka-aloilla.
-Esimerkiksi vaatetusteollisuudessa työvoimakustannusten nousu olisi huomattavasti keskimääräistä korkeampi, peräti 6,5 prosenttia. Tällä tasolla liikkuvat palkkavaatimukset heikentäisivät siis erityisesti matalapalkkaisten alojen kilpailukykyä ja työllisyyttä, Koroma huomauttaa.

SAK kertoi alkuviikosta tavoittelevansa molempina sopimusvuosina yleiskorotuksia, jotka olisivat 1,50 markkaa tunnissa ja 250 markkaa kuukaudessa. Ensi vuodelle SAK haluaa lisäksi 0,6 prosentin järjestelyerän.

Koroman mielestä SAK:n verotavoitteet merkitsevät sitä, että matalapalkkaisten verokevennysten maksumiehiksi joutuisivat keskituloiset.
-Vaatimukset tarkoittaisivat toteutuessaan 150 000-200 000 markkaa vuodessa ansaitsevien verotuksen kiristymistä, Koroma sanoo.

Koroma yhtyy Ihalaisen näkemykseen siitä, että osapuolet pyrkivät ratkaisuun. Hän sanoo kuitenkin olevansa huolestunut neuvoteltavien asioiden suuresta määrästä ja aikataulun tiukkuudesta.
-Vasta ensi tiistain jälkeen meillä on koko kuva palkansaajien palkkavaatimuksista, jotka menevät varmasti ristiin. Aikaisintaan ensi viikon lopulla voidaan ruveta keskustelemaan ydinasioista, jolloin aikaa on jäljellä vain kaksi viikkoa, Koroma huomauttaa.

Palkansaajajärjestöistä STTK kertoo palkka- ja verotavoitteistaan huomenna ja Akava ensi viikon tiistaina. Koroma toivoo, että tupo-neuvotteluissa keskitytään palkka-, vero- ja ostovoimakysymyksiin.
-Varmaan jotain saadaan aikaan muissakin asioissa, mutta ne eivät voi olla kovin mittavia ja vaikeita, Koroma sanoo.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.