Karhut herkuttelivat ennen unille menemistään muun muassa Korkeasaaren oman mehiläistilan hunajalla.
Korkeasaaren karhut ovat käyneet talviunille.
Eläintarha kertoi tänään maanantaina, että ennen talviunille vetäytymistä karhut herkuttelivat Korkeasaaren mehiläispesistä saaduilla hunajakennoilla.
Katso video karhujen hunajaisesta herkkuhetkestä artikkelin yläosasta.
24-vuotias emokarhu Sofia ja sen 19-vuotias pentu Yulia nuokkuivat talvipesissään ison osan päivää marraskuun alusta alkaen.
Lue myös: Kuvat ja video: Korkeasaaren karhut heräsivät talviunilta – liikkuivat erikoisen paljon nukkuessaan
Tankkaus ennen unia
Karhut olivat väsyneitä jo lokakuun lopulla, mutta tuolloin ne vielä ulkoilivat päivittäin ja söivät hyvin. Karhut tankkasivat itsensä syksyn aikana noin 220-kiloisiksi.
– Marraskuun alusta kevensimme entisestään karhujen ravintoa ja annoimme ruuat sisätiloihin, jotta menekkiä oli helpompi seurata. Ruuat hävisivät aikansa, vaikkei karhuja ei ole juuri näkynyt. Nyt talvipesässä on ollut useamman päivän ajan hiljaista, joten jätämme karhut talviunilleen, eläintenhoitaja kertoo tiedotteessa.

