Koneen toimistopalosta miljoonavahingot – jälkisammutus Hyvinkäällä päättyi vasta tänään aamulla

MTV Hyvinkäällä – tämä kaikki tiedetään Koneen massiivisesta rakennuspalosta 5:32
Tältä tapahtumapaikalla näytti torstaina.

Hyvinkään Myllykadulla eilen puoliltapäivin syttynyt rakennuspalo aiheutti yli miljoonan euron vahingot, arvioi päivystävä palomestari tänään.

Tulipalo havaittiin rakennuksen eteläpäädyn kattorakenteissa, josta se levisi läpi lähes koko katon aina pohjoispäätyyn saakka. Palo tuhosi palomestarin mukaan rakenteita arviolta noin 1 500 neliön alueelta.

Koneen omistaman toimisto- ja laboratoriorakennuksen sammutus kesti pitkään. Jälkisammutus päättyi palomestarin mukaan vasta tänä aamuna noin kello 7.30.

Tulipalo saatiin rajatuksi eiliseen alkuiltaan mennessä.

Palomestarin mukaan tuli tuhosi kookkaan rakennuksen katosta noin kaksi kolmasosaa, minkä lisäksi sammutusvettä valui toimistotiloihin.

Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Palossa syntyi runsaasti sankkaa savua. Terveydelle vaarallisen savun takia alueelle annettiin eilen iltapäivällä kello kahden aikaan vaaratiedote. Puoli seitsemän maissa illalla vaaran kerrottiin olevan ohi.

Rakennuksessa olivat pelastuslaitoksen mukaan käynnissä korjaustyöt. Poliisi tutkii tulen syttymissyytä ja tiedottaa tapauksesta lisää ensi viikon alussa.

Paloa oli sammuttamassa parisenkymmentä pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien yksikköä.

Lue myös:

    Uusimmat