Kommentti: Vihamielisyys mediaa kohtaan Convoy-protestissa on huolestuttavaa – myös mielenosoittajien itsensä kannalta
Toimittajan työhön kuuluu mielenosoituksista raportoiminen. Olen ollut toimittajana paikalla useissa eri mielenilmauksissa, mutta Convoy Finland oli erilainen. Syy tähän on huolestuttava; tämä oli ensimmäinen mielenosoitus, jossa työtäni häirittiin jatkuvasti, kirjoittaa MTV Uutisten toimittaja Sanna Voltti.
– Valemedia! En minä sinulle puhu.
Tämä oli ensimmäinen kommentti jonka sain kun lauantaina päivällä puoli viiden aikaan esittelin itseni MTV:n toimittajaksi joukolle mielenosoittajia. Tarkoitukseni oli jututtaa tavallisia mielenosoitukseen osallistuvia ihmisiä ja kysyä heiltä heidän motiiveistaan ja huolenaiheistaan.
Lopulta sainkin kommentteja ja asiallista keskustelua aikaan Helsingin Kansalaistorilla, johon mielenosoittajat olivat päivällä kokoontuneet. Suurimman osan huolenaiheina oli heidän henkilökohtaisen vapautensa riistäminen koronapassin ja rajoitusten vuoksi. Keskustelua oli myös siitä, kuinka monen elinkeinon harjoittamista on rajoitettu.
– Haluan ilmaista, että olemme kaikki yhdessä. Tässä on tosi monta osa-aluetta: sote, kulttuuri, perusoikeudet, lasten oikeudet. Erityisesti ne. Haluan varjella näitä asioita, Rasaksi esittäytynyt mielenosoittaja kertoo MTV Uutisille.
Moni oli huolissaan siitä, että heidän mielipiteitään ei kuunnella, eikä ihmisiä kohdella enää ihmisinä. Moni jakoi huolen kansan kahtiajakautumisesta.
– Nyt pitäisi kuunnella kansalaisia, mitä ihmiset ovat oikeasti mieltä. Koska tämä jakaa kansalaisia hyviin ja huonoihin, kertoo Keravalta paikalle saapunut Anita.
Keskustelimme myös asiallisesti siitä, kuinka monen luottamus mediaan ja viranomaisiin on vahvasti heikentynyt, tai muuttunut olemattomaksi koronapandemian myötä.
Tämä on huolestuttavaa.
Kerroin, että Suomessa me noudatamme Julkisen sanan neuvoston laatimia journalistin ohjeita. Pyrimme aina olemaan riippumattomia ja suhtautumaan tietolähteisiin kriittisesti. Vastaanotto argumentilleni ei ollut kovin vakuuttunut.
Vihamielisyys alkoi illan pimetessä
Kuudelta alkuillasta alkoi tapahtua, kun mielenosoittajat siirtyivät Kansalaistorilta Mannerheimintielle Eduskuntatalon eteen.
Liikenne katkesi, ja niin myös katkesi minun keskusteluyhteyteni mielenosoittajiin.
Tuosta hetkestä eteenpäin koin jatkuvaa häirintää. Tehdessäni suoraa raportointia MTV Uutiset Liveen, minua nimiteltiin vähän väliä valehtelijaksi ja valemedian kätyriksi. Korvani vieressä huudettiin megafonilla ja työntekoani häirittiin monin tavoin.
Kasvojeni edessä oli jatkuvasti montakin puhelinta kuvaamassa reaktioitani kysymyksiin siitä, että miksi minä valehtelen, ja kuka minua käskee valehtelemaan? Kuka minut maksaa hiljaiseksi? Miksi olen mukana salaliitossa?
Illan edetessä mikrofonia yritettiin viedä kädestäni ja kameramiehemme olalla olevan kameran johtoja yritettiin vetää irti. Näin useaan otteeseen myös kuinka muiden medioiden edustajia häirittiin. Iltalehti joutui lopulta keskeyttämään livestreaminsa, koska heidän toimittajaansa käytiin käsiksi. Tähän nähden minä pääsin helpolla.
"Me vastaan te"
Iltani Convoy Finland -mielenosoituksessa oli hyvin erikoinen. Muissa mielenosoituksissa olen tottunut siihen, että mielenilmaisijat haluavat puhua medialle ja saada heidän sanomaansa kuuluville. Nyt reaktio oli pääosin päinvastainen.
Illalla Mannerheimintiellä suurin osa käymistäni keskusteluista oli vihamielistä minua ja kollegoitani kohtaan. Ilmassa oli hyvin vahva me vastaan te -ajattelu.
On hyvin huolestuttavaa, kuinka epäluuloisesti mediaan pahimmillaan suhtaudutaan. Yhdysvalloista lähtenyt fake news -ajattelu tuntuu rantautuneen pysyvästi myös meille.
Lisäksi, käsitykseni mukaan Convoy Finland -mielenosoituksessa oli paikalla paljon aidosti huolestuneita ihmisiä, jotka halusivat käyttää oikeuttaan ilmaista mielipiteensä.
Kokemukseni ja sosiaalisessa mediassa näkemieni keskustelujen perusteella, monen mielenosoittajan huoli jäi kaaoksen jalkoihin.
Jos mielenosoitusten tehtävänä on saada huomiota sanomalleen myös mediankin välityksellä, niin tässä Convoy Finland ei onnistunut. Ja tämä on huolestuttavaa myös mielenosoittajien itsensäkin kannalta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää