Menestys ruokkii menestystä. Se on urheilussa fakta. Krista Pärmäkoski otti kisojen ensimmäisestä mitalilajista pronssia ja vapautti padot koko Suomen joukkueen huippumenestykselle.
Tietenkin ensin itse Pärmäkoski. Yksi koko elämän unelmista toteutui, kun pääsi hypistelemään ikiomaa, henkilökohtaista olympiamitalia. Tästä eteenpäin Pärmäkoski voi lähteä jokaikiseen kisaan tavoittelemaan samaa, ilman että onnistumisen pakko tykyttää takaraivossa.
Toisinpäin kääntäen; jos Pärmäkoski olisi hyytynyt yhdistelmäkisan loppunykäisyssä tai sen jälkeen jonnekin viidennen sijan huonommalle puolelle, hänellä olisi ollut lauantaina nukkumaan mennessä pää täynnä kysymyksiä. Miksi kävi näin, missä epäonnistuin? Nyt hän oli kaikesta pyörityksestä uupunut, mutta sai nukahtaa hymy huulilla, samaan aikaan voitonnälkäänsä kasvattaen.
Ennen kisoja huolehdittiin siitä, onko Pärmäkoski kunnossa, kun sairastuminen keskeytti valmistautumisen. Nyt sekin huoli on poissa nakertamasta itseluottamusta ja näissä kisoissa Pärmäkoskelle on kaikki mahdollista.
Toiseksi, koko Suomen joukkue. Jos yhdistelmäkisan paras suomalainen olisi ollut hätinä kymmenes, kisojen ensimmäinen mitalipäivä olisi ollut farssi. Kaisa Mäkäräisen epäonnistunut avauskisa ja koko slopestyle-miesnelikon karsiutuminen finaalista olisivat näyttäneet vieläkin pahemmilta.
Suomalaiset urheilijat ovat aidon iloisia toisten onnistumisista, ja kun kisakylässä vastaan tulee onnellinen onnistuja, se tarttuu. Jokainen pääsee näkemään mitalin joukkuekaverin kaulassa ja ajattelemaan "minäkin otan tuollaisen".
Kun kisat saadaan käyntiin mitalilla, paine lähtee pois. Vaikka Krista Pärmäkosken hiihtämisellä ei ole mitään vaikutusta Mika Poutalan kaarreluisteluun tai kiekkojoukkueiden oman alueen puolustuspeliin, se luo oikean ilmapiirin.
Satakunta muuta urheilijaa voi kiittää Krista Pärmäkoskea, hän avasi sananmukaisesti ladun mitalien jatkumolle.