Kommentti: Tämä Ari Lahden vastaus herättää huolestuttavan mielikuvan Huuhkajien tilanteesta

Markku Kanerva jatkaa Huuhkajien päävalmentajana uudella jatkosopimuksella. Ottamatta kantaa itse päätökseen, on huolestuttava nähdä, ettei ratkaisun perustelut tunnu kestävän tarkastelua, kirjoittaa MTV Urheilun jalkapallotoimittaja Eetu Ikola.

Suomen Palloliitto piti tiedotustilaisuuden maanantaina julistaakseen Markku Kanervan uuden jatkosopimuksen Helsingin Olympiastadionilla.

Päätöksen ei haluttu vaikuttaa yhtä yksiselitteiseltä kuin se ulospäin antaisi olettaa.

Puheenjohtaja Ari Lahti sanoi, että Palloliitto kartoitti peräti 25 ehdokasta, joista 15 pääsi jatkolistalle. Kymmenen heistä olivat ulkomaalaisia, ja viisi kotimaisia valmentajia.

Lahti sanoi ulkomaalaisten vaihtoehtojen tulleen merkittävistä jalkapallomaista. MTV Urheilun Timo Innasen kysyessä siitä, montako heistä haastateltiin pestiin, vastaus jäi kuitenkin saamatta.

– En ota siihen kantaa, sanoi Lahti.

Eli ette haastatelleet ketään muuta kuin Kanervaa?

– Ei, kun en ota siihen kantaa, Lahti lisäsi.

Lahden häilyvä vastaus loi välittömästi kiusallisen mielikuvan. Oliko Kanerva todella ainut rooliin haastateltu päävalmentajakandidaatti, eikä sitä vain kehdattu myöntää?

Palloliiton urheilutoimenjohtaja Aki Hyryläinen oli isossa roolissa päävalmentajaehdokkaiden tarkkailussa. Ehdokkaiden taso oli hänen mukaansa korkea.

– Tein todella paljon tunteja ja selvitin vaihtoehtojen taustoja. He jotka olivat osana prosessia ovat päätyneet hyviin positioihin. Ei mitään kesämiehiä, Hyryläinen hymähti MTV Urheilulle.

Mukana oli Hyryläisen mukaan ainakin yksi entinen maajoukkuevalmentaja, sekä maailmalta tunnettuja entisiä huippupelaajia.

– Euroopassa ja maailmalla nähdään, että Suomen jalkapallo on menossa niin kovasti eteenpäin. Se markkinan kasvu toi kiinnostusta. He olivat mukana näkymässä, mutta olemme erittäin tyytyväisiä tähän valintaan. Haluamme viedä suomalaista jalkapalloa eteenpäin suomalaisten voimin.

Tämä kuulostaa kuitenkin ympäripyöreältä markkinointipuheelta. Jos aidosti hyviä vaihtoehtoja oli ulkomailta halukkaita rooliin, olisiko päätös lopulta ollut tämä?

Tuttu ja turvallinen taisi alusta alkaen viedä voiton.

– Tiesimme sen (että Kanerva jatkaa) pitkälti jo ennen tätä viimeistä maajoukkueikkunaa. Aika selvä se oli, Hyryläinen kommentoi aikajanaa.

Lisää vastaamattomia kysymyksiä

Kanervan taustatiimi muuttuu siten, että Mika Nurmela ja Toni Korkeakunnas korvataan KuPSin päävalmentajalla Jani Honkavaaralla, FC Hakan entisellä päävalmentajalla Teemu Tainiolla, sekä tshekkiläisen Sparta Prahan apuvalmentajana aloittavalla Tim Sparvilla.

Kolmikko tuo varmasti mukanaan kaivattuja uusia tuulia jo pitkään paikalleen jämähtäneeseen pelilliseen kehitykseen, mutta Kanervan puheet tulevasta jäivät merkillisen löperöksi.

MM-kisoihin halutaan ja Kansojen liigassa lähdetään hakemaan yllätystä. Mutta miten peli tulee muuttumaan?

Kun valmennusryhmänsä valinneelta Kanervalta kysyttiin nyt palkatun kolmikon konkreettisia vahvuuksia pelillisen valmentamisessa, vastaukset jäivät vähintäänkin epämääräisiksi.

– Haluamme päivittää toimintatapamme. Katsotaan sitten, miten radikaalisti se toiminnan tasolla muuttuu. Nyt alkaa vasta se työ, Kanerva sanoi.

Markku Kanerva jatkosopimukseen Huuhkajissa – Ari Lahti perusteli isoa päätöstä 2:52
Katso: Ari Lahti, Aki Hyryläinen ja Markku Kanerva kommentoivat Huuhkajien isoa ratkaisua.

Kanervalla ei ollut myöskään selvää vastausta siihen, miten Huuhkajien yhtä suurimmista heikkouksista eli erikoistilannepelaamista aiotaan valmentaa jatkossa, kun aiemmin harjoitteita vetänyt Nurmela sai lähteä.

– Se kehitystyö erikoistilanteiden parissa jatkuu. Uskon, että uusilta valmentajilta tulee hyviä ideoita. Tämä on tiimityötä ja roolituksesta keskustellaan. Pyrimme hyödyntämään kaikkien vahvuusalueet ja mihin kukin haluaa keskittyä. Loppuviimein minä kannan vastuun, Kanerva sanoi.

Visiot pelin kehittämisestä ja unelmat MM-karsintamenestyksestä esiintyvät Lahden ja Kanervan puheissa kirkkaina, mutta konkretian tasolle mentäessä ilmaan jää vielä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Sivusta katsottuna jää väkisinkin sellainen kuva, että suomalaisen jalkapallon kannalta merkittäviä päätöksiä tehtäessä kaikkia kiviä ei ehkä sittenkään käännetty.

Lue myös:

    Uusimmat