Kommentti: Sanni Utriaisen romahdus oli liikaa – eikö suomalaisista pidetä huolta?

25-vuotias Utriainen jäi koko karsinnan viimeiseksi surkealla tuloksella 53,42. Paras tulos syntyi ensimmäisellä heitolla. Heti sen jälkeen Utriaisen kasvoilta paistoi epäusko suomalaisen kirotessa suorituksiaan. Viimeisen heiton jälkeen Utriainen istui lohduttomana maassa itkien vuolaasti.

Kalevan kisoissa Utriainen paljasti harkinneensa, että jättäisi olympialaiset kokonaan väliin. Hän saa säännöllisesti viestejä häiriköiltä ja pelko uusista kisaturisti-haukuista oli liikaa. Lopulta "kavereiden potkut perseelle" vakuuttivat Utriaisen lähtemään Rioon.

"Utriaisen pitäisi kilpailla omaksi ilokseen, mutta epäonnistumisen pelko tuhoaa koko paketin."

Eihän tässä kovin vakaalla pohjalla olla. Amsterdamin EM-kisoissa aiemmin tänä kesänä Utriainen jäi karsintaan. Kalevan kisoissa hän ei edes päässyt mitaleille. Ongelmia on yritetty korjata valmentajaisän kanssa, mutta silloinkin hiotaan lähinnä tekniikkaa.

Missä henkinen tuki? Kun katsoi kyynelien valuvan Utriaisen poskilla, ei voinut välttyä ajatukselta, että hän on malliesimerkki urheilijasta, jolle olisi äärimmäisen tärkeää saada myös henkistä valmennusta.

Painonnostaja Anni Vuohijoki otti blogissaan ansiokkaasti kantaa urheilijoiden tukiverkostoihin – tai oikeastaan niiden puutteeseen.

– Kanadan maajoukkueella on 16 henkistä valmentajaa mukana, jotka osallistuvat urheilijoiden arkeen pitäen peikot pois ja ajatuksen kasassa. Suomessa eripuraa aiheutti kisapapin mukana olo.

Suomen urheiluliitto jätti Utriaisen viime kesänä tukirahojen ulkopuolelle. Ehkä säästetyillä rahoilla olisi voitu panostaa paremmin mentaalipuoleen. Ehkä sen olisi voinut tehdä SUL, ehkä Olympiakomitea, edes jokin taho, jonka luulisi pitävän omistaan paremmin huolta.

Utriainen on tehnyt tuhansia tunteja raakaa työtä Rion olympialaisten eteen. Ei hän tahallaan jäänyt jumbosijalle. Tekniikka ja fysiikka ovat vain jossain piilossa, viime kesän ennätyskin olisi riittänyt Rion karsinnassa kahdeksanteen sijaan. Utriaisen pitäisi kilpailla omaksi ilokseen, mutta sen sijaan epäonnistumisen pelko tuhoaa koko paketin.

– Heti kun tulee stadionilla epäonnistunut heitto, niin negatiivinen huutelija tulee takaraivoon. Se on turhin asia, mitä urheilijan päässä voi olla tuolla kentällä, Utriainen sanoi Ylelle karsinnan jälkeen.

Huutelua, vähättelyä ja haukkuja riittää aina. Mutta miksi urheilija jätetään yksin kärsimään niistä?