Suomalaista urheilukeskustelua vaivaa vieläkin liiallinen mustavalkoisuus.
Keskustelun suppeus on käynyt ilmi jälleen olympialaisten alettua. Mikäli suomalaisurheilija ei yllä mitaleille, leimataan epäonninen urheilija sosiaalisen median tuomioistuimissa heti kisaturistiksi.
Kisaturistin leimaa pahempi kohtalo on ainoastaan niillä urheilijoilla, jotka uskaltavat asettaa julkisesti tavoitteensa ennen kisoja korkealle. Esimerkiksi kultaa tavoitellut Matti Mattsson romahti epäonnistuneen välieräuinnin jälkeen. Uimari myönsi suomalaismedian edessä olympiapaineiden olevan valtavat.
– Suomi on sellainen, että jos sanot lähteväsi kisaturistiksi, niin saat niin paljon paskaa niskaan, että ei siitäkään ole hyötyä, uimari harmitteli kyynelien keskeltä.
Vaikka kyseessä on vain vähemmistön harrastamaa häiriökäyttäytymistä, kuvastaa se silti hyvin koko urheilukansan asenteita. Niin kauan kuin suomalaisurheilijoiden onnistumisen mitataan pelkästään mitaleilla, ei urheilukulttuuri polje yhtään eteenpäin.
Samalla koko kisojen pointti viuhuu ohi. Olympialaiset ovat parhaimmillaan paljon muutakin kuin pelkkiä mitaleita. Sama pätee muuhun urheiluun. Mikäli kolme mitalia määrittelevät urheilun tarinat, jää moni hieno saavutus ilman ansaitsemaansa huomiota.
Olympialaisissa urheilevat maailman parhaat urheilijat, jotka yrittävät ponnistaa jokainen eri taustoiltaan kohti omaa parasta tulostaan. On ymmärrettävää, että suurta yleisöä kiinnostaa eniten eri lajien kultataistelu.
Tähän myös jokainen urheilija tähtää alitajuntaisesti. Huippu-urheilussa kyse on aina myös kärkisijojen tavoittelu.
Taustalta löytyy silti paljon muutakin kiinnostavaa. Parhaimmillaan myös kärjen takana nähdään upeita venymisiä ja käsittämättömiä temppuja. Niiden leimaaminen kisaturismiksi on pelkästään typeryyttä.