Star Wars oli 1970- ja 1980-luvun lapsille iso juttu. Tälle kirjoittajalle ei.
Batman sen sijaan oli, ehkä se kaikista isoin. Ensin televisiossa näytetty 1960-luvulla tehty sarja, jossa Batman ja Robin seikkailivat tärisevin käsin tehdyn näköisissä, mutta silti kovin sympaattisissa ja ala-asteikäisen pojankoltiaisen mielestä ah-niin-cooleissa kalsaripuvuissa.
Seuraavaksi Batman-sarjakuvat ja sitten Tim Burtonin ohjaamat elokuvat. Pojankoltiainen kasvoi, mutta elämän kolhima ja kuivan humoristinen Lepakkomies pysyi suosikkina, vaikka Joel Schumacherin 1990-luvun loppupuolella ohjaamat heikommat Batman-elokuvat veivätkin hetkellisesti uskon lapsuuden sankariin. Onneksi Christopher Nolanin 2000-luvulla ohjaamat elokuvat palauttivat uskon Yön Ritariin.
George Lucasin luoma Tähtien sota -universumi sekä elokuvat ovat olleet monille suurin piirtein samoissa ikävuosissa varttuville sitä, mitä Batman on ollut minulle.




