Hoitajat ansaitsisivat paitsi paljon enemmän palkkaa myös paljon enemmän huomiota ja kunniaa. He uurastavat hoidettaviensa eteen arkena, viikonloppuna ja pyhäpäivinä. He uhrautuvat, ovat hevosen elämässä läsnä ja oppivat tuntemaan hoidettavansa, yleensä jopa paremmin kuin valmentaja.
Hoitajan ja hänen passihevosen välinen side on luja. Se nähtiin jälleen viime keskiviikkona, kun Buck Boko hyvästeli voitolla Markku Niemisen tallin. Ruunan hoitaja Suvi Himanka ei pystynyt peittelemään haastattelussa tunteitaan, vaan kyyneleet tulivat.
Esimerkiksi Ruotsissa hoitajien olot ovat paremmalla tolalla. Palkka on ammattitalleilla huomattavasti korkeampi. Lisäksi he saavat passiravureidensa palkintorahoista provisiot, ja raveissa mukana oleville maksetaan valjastusrahaa.
Suomessakin ollaan hiljalleen tarttumassa hoitajien tilanteen parantamiseen. Raha on ravitalleilla kivenmurikan alla, mutta pääasia on, ettei käytetä hyväksi hoitajien poltetta työskennellä hevosten parissa. Kyseessä on sanan varsinaisessa tarkoituksessa kutsumusammatti.
Olisipa hienoa, jos Hippoksen Heppa-järjestelmään tulisi esille myös hoitajan nimi. Tällöin hän saisi menestyksen hetkellä ansionsa mukaan. Nyt hoitajat tahtovat jäädä nimettömiksi ja kasvottomiksi taustatoimijoiksi.
* * *
Digitalisoituvassa maailmassa hoitajien rooli vain korostuu. Sosiaalisen median hyökyaalto on lyönyt myös ravikentän yli. Valmentajat ja ohjastajat harvemmin päivittävät Facebookiin, Twitteriin tai Instagramiin kuvia ja tuntemuksiaan, mutta hoitajat tekevät niin.
Näillä hassuttelevilla ja hempeillä otoksilla sekä tallin arjen pilkahduksilla on suuri merkitys hevosten omistajille ja lajin harrastajille. Ne tuovat ravien pehmeämpää puolta esille, mikä on elintärkeää totisen kilvanajon vastapainoksi.
Sosiaalinen media toimii yhteytenä tallille. Ihmiset haluavat kurkistaa kulissien taakse. Heitä kiinnostavat tallin elämä sekä lajin tarjoamat tarinat ja tunteet.
Aktiivisuus sosiaalisessa mediassa on ravitallille mainio mainosikkuna. Hoitajien keski-ikä on matala, ja täten teknisten aparaattien käyttö on heille luontevampaa kuin ”vanhan liiton” väelle. Ehkäpä valmentajat voisivat alkaa palkita ahkerat somettajat pienin bonuksin, ja hoitajat voisivat täten saada lisätienestejä.
* * *
Eräs aloitteleva hoitaja oli kysynyt kokeneemmalta kollegaltaan, minkä ikäisenä ammattia harjoittavat yleensä jäävät eläkkeelle? Ei jäädä eläkkeelle, vaan poltetaan itsemme sitä ennen loppuun ja vaihdetaan alaa, oli kuulunut karu mutta varmasti totuudenmukainen vastaus.
Kun hoitajat väsyvät raskaaseen työhön ja lähtevät toisten sorvien äärelle, poistuu alalta huomattava määrä ammattitaitoa.
Tavan takaa kuulee valmentajien valittavan, miten nykyään on vaikeaa löytää kunnollisia hoitajia. Tässä niitetään sitä satoa, mitä on kylvetty. Pätevät hoitajat pitävät yhä useammin hevoset harrastuksena ja hankkivat tienestit toisaalta.
On koko lajin etu, että hoitajilla, noilla ravitallien hiljaisilla, olisi hyvät oltavat ja pitkälle horisonttiin ulottuvat uranäkymät.
Aihe on omakohtainenkin, sillä kun kysyn 8-vuotiaalta esikoistytöltämme hänen haaveammattiaan, lausuu hän empimättä: ”hevosten hoitaja”.