Oletko haaveillut seksistä useamman ihmisen kanssa yhtä aikaa?
– Fantasiat ovat yksi asia ja todellisuus on toinen, sanoo kolmekymppinen Katja. Hän oli haaveillut "kimppakivasta" jo pitemmän aikaa ennen kuin vihdoin uskaltautui kertomaan asiasta puolisolleen.
– Kauppamatkalla luin joskus salaa pornolehtiä, jos kannessa mainostettiin juttua ryhmäseksistä, ja netistä hain miehen jo nukkuessa yksityiskohtaisia tietoja asiasta. Se oli ensin vain oma yksityinen leikkini, mutta nälkä kasvoi syödessä, hän selittää.
– Mielikuvissani meitä oli aina kaksi miestä ja kaksi naista, ja kaikki olimme tietysti hoikkia ja kauniita – ja ennen kaikkea menimme heti suoraan asiaan. Ajattelin aina, että kun ovikello soisi, seksivieraat vain livahtaisivat sisään ja pujottautuisivat sulavin liikkein pois vaatteistaan matkalla sängylle niin kuin elokuvissa, Katja sanoo siihen malliin, että todellisuus on varmaan ollut vähän toinen.
Kun hän vihdoin uskaltautui ottamaan asian puheeksi miehensä kanssa kautta rantain, tämä oli aluksi aidosti ällistynyt, mutta lupasi ajatella asiaa.
– Häntä myös loukkasi ajatella, ettei hän riittänyt minulle yksinään. Yritin selittää, ettei kyse ollut siitä vaan ainoastaan erilaisesta seksikokemuksesta, että joskus vain olin toivonut, että hänellä olisi käytössä useampi pari käsiä ja toiset huulet..., Katja sanoo.
Kuka tulisi kaveriksi?
Katja uskoo lopulta kääntäneensä miehensä pään sillä miten tämä olisi ainutlaatuinen tilaisuus pitää kahta naista yhtä aikaa ja vielä vaimon täydellä siunauksella.
Odottaessaan miehen päätöstä Katja piti huolen siitä, että oli itse miehensä silmissä mahdollisimman seksikäs. – En halunnut hänen missään nimessä ajattelevan, että meidän suhteessamme olisi mielestäni jotakin vikaa tai etten haluaisi häntä enää.
Todellisuus osoittautui muutamaa astetta arkisemmaksi kuin kuvitelmat. – Päädyimme siihen, että etsisimme nimenomaan pariskuntaa, sillä yhdessä sängyssä olisi tarpeeksi jännitettä jo siinäkin, että mukana olisi kaksi toisilleen uutta paria omine tapoineen ja toiveineen. Sopivaa paria ei kuitenkaan helposti löytynyt.
Alan lehdissä ja netissä oli runsaasti ilmoituksia. – Yksikin pariskunta vei omien sanojensa mukaan isäntäparin "hurmioon", mutta heistä vihjailtiin toisaalla netissä, että he mielellään samalla käynnillä kevensivät toisen parin asuntoa rahoista, viinoista ja arvoesineistä.
Katja joutui myös antamaan periksi ulkonäkövaatimuksilleen. Lopulta löytyneen "tarpeeksi sisäsiistin" pariskunnan nainen oli kyllä kadehdittavan hoikka, pitkäsäärinen ja pitkähiuksinen, mutta mies ainakin 15 kiloa ylipainoinen, tasapaksu ja lähes kalju, kuin berliininmakkara liian tiukassa kuoressa. – Juuri minun tuuriani, Katja virnistää.
Mustat sukat sängyssä
Sänkyynkään ei päästy ilman teennäisen huolettomia selityksiä ja hämmentyneitä hiljaisia hetkiä, joita molemmat pariskunnat yrittivät peittää hermostuneella puhetulvalla. Onneksi vierailla ei ollut mitään estoja alastomuuteen nähden, mutta hämmästyksekseen Katja itse tunsi halujensa hiipuvan – mustasukkaisuuden vuoksi.
– Olin juuri saamassa sen mitä olin aina halunnut, mutta kykenin ajattelemaan vain sitä miten mieheni katseli tuota toista naista. Mieleeni ei alussa paljon muuta mahtunutkaan. Pakotin kuitenkin itseni mukaan leikkiin. Onneksi se on naiselle helpompaa kuin miehelle! hän sanoo.
Toinen mies oli ulkomuodostaan huolimatta taitava rakastaja, eikä Katja usko esteettisten seikkojen lopulta vaikuttaneen hänen mielipiteeseensä.
Rehellisyyden nimissä Katjan oli myös myönnettävä, ettei hänen omakaan miehensä suosinut tuota toista naista hänen kustannuksellaan, pikemminkin päinvastoin. – Mutta jotenkin vain joka hermo ruumiissani pisti hommaa vastaan. En tahtonutkaan jakaa miestäni. Toista kertaa ei ikinä tullut...
Ei puolituttuja, kiitos
27-vuotiaalla Emmillä on puolestaan ryhmäseksistä paljon positiivisemmat kokemukset. Tosin asiaan vaikuttaa paljon se, ettei Emmi ole mielestään mustasukkaista tyyppiä, vaikka vakiintuneessa parisuhteessa elääkin.
Hän haluaa kuitenkin alleviivata muutamia pelisääntöjä niiden avuksi, jotka suunnittelevat kokeilevansa seksiä yhdessä isommalla porukalla:
Ensinnäkin porukan pitäisi Emmin mielestä olla keskenään joko todella tuttuja tai sitten ventovieraita. Ryhmäseksi on sellainen laji, jonka yksityiskohtia ei halua levitellä lähipiirissä.
– Ei siis mitään "miehen kaverin kaveria", jos tunnet hänet vain pintapuolisesti. Jos sen sijaan jaat jonkun ystäväsi kanssa jo kaiken muun paitsi seksin, hänet voi kyllä ottaa kokeeksi mukaan molempien niin halutessa, Emmi neuvoo.
Vältä liikoja leluja
– Toinen tärkeä seikka on se, ettei etukäteen pitäisi olla tarpeen sopia siitä, mitä itse kullekin saa toisen puolesta tehdä. Jos homma menee yhtään siihen suuntaan, että tätä naista on sitten lupa koskettaa vain tietystä paikasta tai että tämä mies saa sitten suudella vaimoa vain tietyssä vaiheessa, homma menee varmasti pieleen.
– Ensinnäkään sääntöverkosto saa aikaan estoja, ja toiseksi se osoittaa, ettei komentelija luota toiseen osapuoleen. Kumpikaan ongelma ei sovi kimppakivaan, Emmi listaa.
Emmin kolmas neuvo koskee seksivälineitä. – Ottakaa niitä mukaan isompaan porukkaan vasta sitten kun olette ensin kokeilleet niitä yksin tai keskenänne.
– Monet ajattelevat, että pidetään nyt sitten hauskaa koko rahan edestä kun hommaan on kerran ryhdytty, ja lastaavat sänkynsä täyteen leluja kuin hiekkalaatikolla ikään. Ryhmäseksi on kuitenkin leikki jo sinänsä, ei totaalisen uudenlaisen seksin opettelukeskus. Tietty spontaanius tietysti pitää voida säilyttää, mutta rajansa kaikella Emmi sanoo viisaasti.
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
10:59
Tällainen oli henkirikoksen uhriksi joutuneen Janne Puhakan viimeinen somepäivitys
-
10:47
Yllättävällä valmistustavalla täydellistä spagettia – oletko testannut?
-
10:38
Espoossa tutkitaan tappoa
-
10:38
Ex-kiekkoilija Janne Puhakka tapettiin Espoossa
-
10:18
Englannin päävalmentaja hämmensi erikoisilla kommenteilla
-
10:03
Matias Lehtonen MTV:n Mestis-tiimiin – debyytti studiovaloissa huomenna
-
10:00
Eduskuntatalon töhryjen puhdistus on tältä erää päättynyt
-
10:00
Tässä ovat seitsemännen Tanssii Tähtien Kanssa -liven kappaleet ja tanssilajit
-
09:30
Ex-avustaja syyttää Kanye Westiä huumaamisesta ja seksuaalisesta väkivallasta P. Diddyn studiosession aikana
-
09:21
HIFK:lta jättiuutinen Jori Lehterästä
-
09:06
Voiko urheilurintaliivejä käyttää jatkuvasti? Fysioterapeutti vastaa
-
09:06
Katso omalla vastuulla: NFL:ssä puistattava hetki
-
08:58
Hintojen nousu hidastui Suomessa syyskuussa
-
08:13
Dokumentti paljastaa Martha Stewartin pettäneen ex-aviomiestään: "En usko hänen tienneen"
-
08:03
Liigaseuroille uskomattomia ongelmia CHL:ssä – nyt esitetään kova kysymys
-
07:56
USA lähettää sotilaita Israeliin
-
07:43
Loistava valmistustapa kaurapuurolle – säästät aikaa ja sähköä!
-
07:30
Venäläiset sotakommentaattorit: Yhdeksän ukrainalaista sotavankia teloitettu
-
07:28
Hyytävä tilasto Huuhkajien tappiokierteestä – avainpelaaja lataa: “Ihan sama millaista tiki-takaa”
-
07:01
Olli Jokiselta värikäs tarina Pavel Buresta – NHL-supertähden yllättävä käsky hämmensi suomalaisen: "Olin, että häh?"
-
Lataa lisää