Kolmen seiskan lauantai täyttää kirkot

Tuleva lauantai on osuvan päivämääränsä vuoksi kesän suosituin vihkimislauantai. Jotkut kirkot ovat täyteen varattuja, toisissa lauantai ei eroa juuri lainkaan muista kesälauantaista.

Tuleva lauantai on kesän suosituin vihkimispäivä. Hääkellot soivat tavallista kesälauantaita tiuhempaa tahtia mieleenpainuvan päiväyksen ansiosta. Lauantaille osuva päivä on 7. heinäkuuta - lyhennettynä 070707.

- Päivä on ehdottomasti kesän suosituin vihkimislauantai. Enemmänkin olisi ollut kiinnostusta, mutta kaikille aikoja ei riittänyt, vahvistaa Kuopion Tuomiokirkkoseurakunnan toimistosihteeri Raija Luomanperä.

Kuopion Tuomiokirkossa avioon astelee 12 paria, kun muina kesälauantaina vihittäviä pareja on yleensä noin kahdeksan.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella vihitään lauantaina 26 paria. Koko kesän aikana alueella vihitään 216 paria.

Perinteikkäässä Turun Tuomiokirkossa, Suomen luterilaisen kirkon pääkirkossa, kolmen seiskan lauantai ei kuitenkaan ole tavallista kesälauantaita vilkkaampi. Kaikki vihkimisajat on ensi lauantainakin varattu, mutta vihkimisaikoja ei ole normaalistikaan kuin vain kello 14:n ja 17:n välillä.

Juhlapaikkojen saatavuus rajoittaa hääryntäystä

070707-suosiolle on päinvastaisiakin tapauksia. Esimerkiksi Vaasassa 7. heinäkuuta ei ole mitenkään erikoisen ruuhkainen häälauantai.

- Vihkimisiä voisi olla enemmänkin, mutta ehkä häätilaisuuspaikkojen saatavuuden takia kaikki halukkaat eivät ole voineet pitää häitään nyt lauantaina, arvelee toimistonhoitaja Kaisa Martinsson Vaasan seurakuntayhtymästä.

Vaasassa vietetään lauantaina yhteensä seitsemät häät, kolmessa eri kirkossa.

Haluamansa hääkirkon voi varata aikaisintaan vuotta ennen toivottua vihkimispäivää. Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnassa 7. heinäkuuta varattiin täyteen hyvissä ajoin.

- Ainoastaan Tuomiokirkossa on vapaana kaksi aikaa, jotka saattavat olla myöhemmin tulleita peruutuksia, kertoo seurakuntasihteeri Sari Pyrrö.

Tuomiokirkkoseurakuntaan kuuluvassa Suomenlinnan kirkossa alttarille astelee neljä paria, Vanhassa kirkossa puolestaan seitsemän ja Johanneksenkirkossa viisi.

Hääsuunnittelija ei usko päivämäärämagiaan

2000-luvulla kalenterissa on ollut jo useampi kolmen saman numeron päivämäärä. Hääsuunnittelija Eija Holmberg ei silti usko, että hääparit valitsisivat hääpäivän vain erikoisen päivämäärän takia.

- Ennemmin päivämäärä liittyy johonkin henkilökohtaisempaan asiaan.

Lauantaina Holmberg on järjestämässä yhden pariskunnan häitä. Useampiakin halukkaita olisi ollut.

Internetin hääfoorumeilla jotkut morsiamet ovat kertoneet valinneensa 070707-päivämäärän jo muutama vuosi sitten. Päivämäärään kuulemma päädyttiin, koska "mieskin muistaa sen varmasti".

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat