Mainos

Kolmen auton onnettomuus Pirkanmaalla: Yksi loukkaantui vakavasti

Orivedellä Mäntäntiellä yksi ihminen on loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos. Onnettomuudessa kaksi vastakkaisista suunnista tullutta autoa törmäsivät ja niitä väistänyt kolmas auto suistui ojaan. Autoissa ei ollut pelastuslaitoksen mukaan kuljettajien lisäksi muita ihmisiä.

Pelastuslaitoksen mukaan vakavasti loukkaantunut vietiin ambulanssilla Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Sisä-Suomen poliisi kertoi aiemmin, että yhtä loukkaantunutta oli jouduttu irrottamaan autosta.

Tarkempi onnettomuuspaikka on pelastuslaitoksen mukaan lähellä Juupajoen rajaa noin viisi kilometriä Hirsilästä. Tie oli liukas, ja törmäyspaikalla on loivaa mäkeä, pelastuslaitos kertoo.

Ilmoitus kolarista tuli hätäkeskukseen puoli yhdeksän jälkeen. Mäntäntie oli kolarin takia hetken poikki, mutta avattiin liikenteelle noin kello kymmenen aikaan.  

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.