Kolhiko huumekuski autoasi Kehä I:llä? Poliisi etsii törttöilijän jopa kymmeniä uhreja

Miksi rattijuopumusten ja etenkin huumerattien määrä kasvaa nopeasti? Poliisi kommentoi valvonnan hälyttäviä tuloksia 4:44
MTV Uutiset Live selvitti, miksi rattijuoppojen ja niin sanottujen huumerattien määrä kasvaa.

Poliisi tiedottaa etsivänsä ihmisiä, joiden autot joutuivat maanantaina holtittomasti kaahailleen pakettiautokuljettajan kolhimiksi.

Noin 30-vuotiaan miehen epäillään ajaneen ennen aamu seitsemää Kehä I:llä Helsingissä, vaikka oli samaan aikaan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Tummansininen Volkswagen Cuddy ajoi kehää kohti itää, ja siitä tehtiin tiettävästi ensimmäiset havainnot Tuusulanväylän kohdalla. Autossa oli yritysteippaukset.

Auto pysähtyi lopulta Itäkeskuksen Meripellontiellä, jossa poliisi otti kuljettajan kiinni.

‒ Ajo oli täysin holtitonta. Pakettiauto törmäsi lukuisiin, jopa kymmeniin ajoneuvoihin. Muutama auto meni lunastuskuntoon. Osa muiden autojen kuljettajista on tavoitettu, mutta poliisi pyytää, että loputkin kuljettajat, joiden autoihin kyseinen pakettiauto törmäsi tai joilla on havaintoja tapahtuneesta, ottavat yhteyttä, kertoo rikoskomisario Jouni Jokinen Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Epäillyn hallusta ja autosta löydettiin huumausaineita.

Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausainerikoksesta.

Lue myös:

    Uusimmat