Kokoomuksen Marttinen vastaa ryöpytykseen: "Lindtmanilla hämärtynyt käsitys Suomen tilanteesta"

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen vastaa SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin esittämään tiukkaan kritiikkiin.

Lindtman sivalteli SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa muun muassa, että Petteri Orpon hallituksesta ei ole nujertamaan velkaantumista, mutta palkansaajat se yrittää nujertaa. Lindtmanin mukaan kokoomus ja perussuomalaiset ovat omaksuneet toisiltaan huonoimmat puolet. 

Marttisen mukaan puolestaan Lindtmanin "uusvasemmistolainen ja vastuuton talouspolitiikan linja on Suomelle vaarallista". Marttinen kritisoi tiedotteessaan sitä, ettei Suomen suurin oppositiopuolue ole kyennyt puheenjohtaja Lindtmanin johdolla esittämään ratkaisuja Suomen kriisiytyneen talouden korjaamiseksi. Marttisen mukaan SDP:ssä on Lindtmanin johdolla ummistettu silmät Suomen talouden vakavalta tilanteelta.

– SDP:n talouspolitiikka ei ole Lindtmanin johdolla muuttunut mihinkään. Lindtman on päättänyt jatkaa Marinin vasemmistolaista ja vastuutonta talouspolitiikkaa. He ovat esittänet käytännössä kaikkien työmarkkina- ja työllisyysuudistusten perumista sekä vastustaneet järjestäen säästöpäätöksiä. Tilalle Lindtman on tarjonnut huteralla pohjalla olevia lukuja, jotka eivät yksinkertaisesti riitä velkaantumisen hillitsemiseksi, Marttinen sanoo.

Marttinen kritisoi sitä, että SDP ei ole kyennyt puheenjohtajansa johdolla esittämään ratkaisuja Suomea kohtaavien isojen haasteiden ratkaisemiseksi.

– Lindtmanin hämärtynyt käsitys Suomen talouden vakavasta tilanteesta ja täysin huteralle pohjalle kyhätty vaihtoehto on osoitus siitä, että Lindtman on uusvasemmistolaisten voimien vietävissä. Demarien vaihtoehto on Suomelle lisää velkaa ja suomalaisille lisää veronkorotuksia. Niillä Suomen talouden ongelmat eivät ratkea. Kun hallituspuolueet tekevät kaikkensa kriisiytyneen talouden korjaamiseksi, SDP:ssä ummistetaan silmät vailla huolta huomisesta, Marttinen laukoo.

Marttisen mukaan Orpon hallitus tekee kaikkensa hyvinvointivaltion turvaamiseksi ja menojen priorisoimiseksi. 

SDP:n Lindtman myrskysi "Purran johtamalle hallitukselle" 2:36
SDP:n Lindtman myrskysi "Purran johtamalle hallitukselle"

Lue myös:

    Uusimmat