Koiran eroahdistusta voi verrata ihmisen paniikkitilaan – kova ääni tai asuntoon yllättäen saapuva ihminen saattaa aiheuttaa trauman
![Etätöiden päättyminen voi olla vaikea paikka koirille – asiantuntija neuvoo, kuinka paluu normaaliin onnistuu](https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png)
Eroahdistuksesta kärsivä koira saattaa ulvoa, rikkoa tavaroita tai satuttaa itsensä pyrkiessään ulos asunnosta.
Koirakoulu DogHown koirankouluttaja Titti Creutzigerin mukaan eroahdistus tarkoittaa koiran voimakasta panikointia silloin, kun se jää yksin. Koira saattaa huohottaa, hikoilla tai hilseillä.
– Sitä voi verrata ihmisen paniikkitilaan, Creutziger kuvailee.
Hänen mukaansa koira ei välttämättä osaa olla yksin ja siksi se yrittää tehdä kaikkensa, jotta sen ei tarvitse jäädä yksin. Koiran eroahdistus voi näkyä myös huonekalujen tai tavaroiden rikkomisena. Sen lisäksi koira saattaa ulvoa, kiljua ja haukkua tai yrittää päästä kaikin keinoin ulos asunnosta.
Lue myös: Asiantuntija: Kun eristys päättyy, koiria uhkaa paha eroahdistus – 3 keinoa ehkäistä ongelma
– Koirat saattavat myös yrittää päästä ulos ulko-ovista tai ikkunoista. Samalla ne voivat satuttaa itsensä esimerkiksi raapimalla ovea tai pureskelemalla ikkunalautoja, Creutziger kuvailee.
Trauma saattaa laukaista eroahdistuksen
Eroahdistus syntyy useimmiten pikkuhiljaa. Kuitenkin jos koira kokee yksinollessaan jonkin traumaattisen asian niin ahdistus saattaa alkaa yllättäen.
Asuntoon tuleva varas tai remonttimies saattavat aiheuttaa koiralle trauman. Kodin lähellä oleva työmaa, josta kuuluu kovia räjähdyksen ääniä, voi myös olla koiralle epämiellyttävä.
– Lähes jokaisella eroahdistuksesta kärsivällä koiralla on ääniherkkyys. Kovat äänet voivat aiheuttaa sen, että koira alkaa pelätä yksinollessaan, Creutziger kertoo.
Creutziger muistuttaa, ettei koiraa saa komentaa huutamalla, sillä se lisää koiran paniikkia. Hän ei myöskään suosittele haukunestopantoja.
– Koira saattaa hiljentyä huutamalla, mutta sen olotila ei kyllä muutu. Päinvastoin silloin sen paniikki muuttuu vain hiljaiseksi paniikiksi, hän kertoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää