Mainos

Kodin pyykkihuolto: Näin teet sen energiaa säästäen

Energiansäästämisen kannalta pyykinpesu voi tuntua pieneltä asialta, mutta se on olennainen osa suurempaa kokonaisuutta. Pyykinpesuun menevän energian määrään vaikuttaa esimerkiksi käytettävän pesukoneen energiatehokkuus.

Pyykinpesukonetta hankittaessa kannattaa panostaa mahdollisimman energiatehokkaaseen laitteeseen. Energiatehokkuusluokista parhaat ovat A ja A+. Lisäksi pesemällä täysiä koneellisia saadaan enemmän puhdasta aikaan samalla energiamäärällä.

Pesulämpötila vaikuttaa olennaisesti pyykinpesuun menevään energiamäärään. Esimerkiksi pesulämpötilan pudottaminen 60 asteesta 40 asteeseen puolittaa energiankulutuksen. Myös vaatteiden tuulettaminen kannattaa, jos ne eivät ole varsinaisesti likaisia. Tuulettaminen raikastaa vaatteen ja pidentää sen käyttöikää.

Kuivata vaatteet ulkona sään salliessa

Kaikkein energiatehokkain pyykinkuivaustapa on tietysti kuivata pyykit ulkona, jolloin huoneilman lämpö ei kulu kuivaukseen. Tällöin ei myöskään tarvitse käyttää sähköä rumpukuivaukseen. Jos vaatteet on kuitenkin saatava mahdollisimman nopeasti käyttöön, on vaihtoehtona kuivata ne koneellisesti vain silityskuiviksi.

Remonttimestari MTV3 MAXilla perjantaisin.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.