Kunnanjohtaja kertoo taistelustaan hiihtolenkin jälkeen.
Lapissa sijaitsevan Kittilän kunnanjohtaja Antti Jämsén kertoo Twitterissä saaneensa sydänkohtauksen hiihtolenkin jälkeen viime viikon sunnuntaina.
Jämsén kertoo saaneensa tilanteessa elvytysapua.
Myöhemmin illalla hänet kiidätettiin Lapin keskussairaalaan hoidettavaksi.
– Melkein viimeinen hiihto, sillä sain sydäninfarktin sunnuntaina noin 10 kilometrin hiihdon jälkeen. Myöhemmin illalla minulle tehtiin pallolaajennus Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä. Pääsin kotiin keskiviikkona. Lämmin kiitos kaikille elvytykseeni ja hoitooni osallistuneille, Jämsén kertoo Twitterissä.
Jämsén kertoi hiihtolenkistään aiemmin samaisena päivänä myös lyhyen videon muodossa, jonka hän julkaisi tällöin Twitterissä.
Jämsén kertoo Facebookissa sydäninfarktin tulleen yllättäen, sillä aiemmin siihen viittavia oireita hänellä ei ole ollut.
– Olen harrastanut liikuntaa ja ruokaillut terveellisesti, hän kertoo.
