Kittilä ei aio pidättää kuntapäättäjiä virasta

Kittilän kunta ei aio pidättää syytteessä olevia luottamushenkilöitä virasta. Kunnanhallituksen tiistaina hyväksymän lausunnon mukaan niin kutsutun Lex Kittilän valmistelu oli perustuslaillisesti ongelmallinen.

Kunnanvaltuusto käsittelee lausuntoa keskiviikkona. Lausunto on kunnanvaltuuston käsittelyn jälkeen määrä antaa valtiovarainministeriölle.

Valtiovarainministeriön selvitysryhmä on suosittanut Kittilää pidättämään syytteessä olevat luottamushenkilöt luottamustoimista oikeuskäsittelyn ajaksi.

Noin kolmekymmentä Kittilän entistä ja nykyistä kuntapäättäjää on syytteessä muun muassa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet liittyvät kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomiseen vuonna 2014.

Lue myös:

    Uusimmat