Kirjailija Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja ei ole kirjoitettu kukkahattu päässä

Kirjapiirin tiistain 16. lokakuuta nähtävässä jaksossa Erkki Tuomioja kohtaa kirjailija Anna Kortelaisen, jonka vangitseva Ei kenenkään maassa -romaani kertoo arvoituksellisesta isoisästä. Paula Norosen vieras Terhi Rannela kertoo Yhden promillen juttuja, samannimisen uutuuskirjansa myötä.

Ei kenenkään maassa on Anna Kortelaisen esikoisromaani, jonka päähenkilö on todellinen – Kortelaisen isoisä Reino Peltonen. Itse tarina on kuitenkin sepitettä. Kirja sai alkunsa laatikollisesta hajanaisia, ajoittamattomia, nimeämättömiä valokuvia ja muutamia salaperäisiä arkkeja.

– Niiden avulla halusin selvittää, miten tästä henkilöstä tuli sellainen kuin hän oli. Miten nuoresta viipurilaismiehestä tulee kommunisti 1920-luvulla? Miten hän pysyy kommunistina 1930-luvulla? Miltä jatkosota näyttää hänen silmin ja miten hänelle mahdollisesti käy sodan jälkeen, Kortelainen listaa.

Siitä faktasta, jonka Kortelainen romaaninsa päähenkilöstä varmuudella tietää, tulisi vain konekirjoitusarkillinen asiaa.

– Kaikki muu on sepitettä, mutta olen tietysti toivonut, että siinä ois voimakas todentuntu, Kortelainen sanoo.

Paula Norosen haastattelussa tavataan kirjailija Terhi Rannela, jonka teos Yhden promillen juttuja ei ole valistuskirja, vaikka kirjailija itse sai muutama vuosi sitten tarpeeksi opiskelijaelämästä ja lopetti ainakin toistaiseksi juomisen kokonaan.

– Kun astuin (piireistä) ulos, aloin nähdä tarkemmin. En olisi ehkä voinut kirjoittaa tätä kirjaa, jos olisin vielä siellä itse mukana. Halusin tarkastella asiaa monesta näkökulmasta. En halunnut laittaa päähäni mitään kukkahattua, tämä ei todellakaan ole mikään moralisoiva kirja. Olen pohtinut asiaa hyvin eri kulmista. Tämä kirja on aika synkkä, mutta sitten olen pohtinut mitä hyvää siellä on – aika moni suomalainen rakkaustarinakin olisi jäänyt syntymättä, jos ei olisi saanut pientä rohkaisua, Rannela kertoo.

KIRJAPIIRI AVAlla tiistaisin klo 19.30. Uusinnat lauantaisin 16.30.


AVA

Kuvat: AVA, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat