Menestysohjaaja Renny Harlin ja näyttelijä Geena Davis olivat aikansa superpari.
Kirjailija Veli-Pekka Lehtosen kirjoittama elämäkerta Renny Harlin Ainutlaatuinen elämäni -kirja (Tammi) avaa menestysohjaajan elämää aina lapsuudesta Hollywoodiin saakka.
Harlin oli aikoinaan lähes ympäri maailmaa otsikoissa rakkauselämänsä vuoksi, kun hän seurusteli Hollywood-näyttelijä Geena Davisin kanssa. Harlin kertoo kirjassaan, kuinka parin rakkaustarina syttyi töiden kautta.
Harlin halusi yhä enemmän tutustua Hollywoodin ykkösnimiin, kunnes ohjaajan agentti järjesti tapaamisen Geenan kanssa. Harlin tapasi Geenan ensimmäisen kerran agentuurin toimistolla Santa Monicassa.
Kun kello tuli neljä, Davis purjehti sisään kesämekossa ja mahtavan kauniina. Ensimmäisestä sekunnista alkaen meillä synkkasi: kerroimme toisillemme tarinoita lapsuudesta, elokuvista ja arvioimme Hollywoodin, Harlin kertoo kirjassa.
Harlin seurusteli tuohon aikaan vuoden 1993 Miss Suomen Tarja Smuran kanssa, mutta suhde päättyi Harlinin toimesta. Harlin halusi selvittää agenttinsa kautta, onko epäammattimaista pyytää Geenaa treffeille. Myös Geena oli kysynyt samaa asiaa agentilta.
Agenttini Jay siis eräällä tavalla ohjasi minut ja Geenan yhteen, mutta jonkun ajan kuluttua minun ja Jayn tiet erosivat muista syistä.
Harlin halusi panostaa ensitreffeihin ja vei Geenan syömään limusiinilla hienoon japanilaiseen ravintolaan, jonne pääsi vain, jos tunsi tai tuntee jonkun, joka tunsi kokin. Kirjassa kerrotaan, kuinka treffit olivat menossa jo alkumetreillä pahasti pieleen, koska Geena ilmoitti, ettei syö raakaa kalaa ollenkaan.
Ohjasin Geenan Ginza Sushiko -ravintolan ovesta, pääsimme pöytään, tilasimme saket, pyysin Geenalta anteeksi ja ryntäsin keittiöön. Siellä seisoi kokki Masa Takayama. Häntä puhuteltiin vain Masaksi. ”Ymmärrän, että on todella loukkaavaa edes pyytää tällaista”, sopersin Masalle. ”Rakastan sushia, mutta deitilläni on ilmeisesti paha allergia eikä hän voi syödä raakaa kalaa. Joten olisiko mitenkään mahdollista, että… tämä on elämäni tärkein deitti.” ”Don’t worry”, Masa sanoi.
Ensitreffit olivat kuitenkin menestys, sillä pariskunnan suhde syveni. Harlin kertoo kirjassa, kuinka heitä yhdisti mieletön älyllinen yhteys. Harlin päätti kosia Geenaa.
Tein valmisteluja ja mietin mitä sanoa. Minua jännitti aivan hirveästi. Onnistuin polvistumaan. Geena luuli, että olen sairastunut ja pahoinvoiva. Sitten asiaintilan vakavuus valkeni Geenalle. Menimme kihloihin Yhdysvaltain kansallispäivänä, neljäntenä heinäkuuta. Geena oli nainen, jota olin etsinyt tietämättäni. Ja hän oli etsinyt minua.
Pariskunta avioitui vuonna 1993, mutta liitto päättyi eroon vuonna 1997.