Kirja-arvio: Viron maaperälle kyhätty neuvostohirvitys – ja muita mielenkiintoisia turistikohteita

Enpä ole aikoihin lukenut näin hauskaa matkaopasta… tai tarkemmin sanottuna en ole koskaan lukenut näin hauskaa matkaopasta. Kirjaa pitäisi varmaankin kutsua anti-matkaoppaaksi, sillä niin omalaatuisen kuvan kirja antaa Virosta matkailumaana.

Virosta kirjoittava Antto Terras on Virossa syntynyt mutta jo 1991 Suomeen muuttanut koomikko ja entinen myymäläetsivä, jolla on sana ja näkemys hallussaan.

Terras ei säästele synnyinmaataan, kun hän kuvailee virolaisia ja erityisesti virolaisia matkakohteita tai “matkakohteita” Tallinnan ulkopuolella.

Tasapuolisuuden vuoksi on sanottava, että hän ei säästele suomalaisiakaan. Ihmiset Suomenlahden molemmin puolin tarvitsevat runsaasti ymmärrystä ja itseironiaa, jotta tämän kirjan voi lukea hermostumatta.

Suomalaisilla on "maine"

Kirja on tehty suomalaiselle kohdeyleisölle ja Terras kertoo heti oppaan alussa, että meillä suomalaisilla on Virossa “maine”, joka ei lähde pois kulumallakaan. Siksi siihen lienee pakko sopeutua: “Vaikka suomalainen olisi kuinka raitis ja lukisi Tarton yliopistossa samaan aikaan sekä lääkäriksi että lakimieheksi, metsäläisenä häntä pidetään silti. Ensivaikutelman kuin voi tehdä vain kerran, ja sille reissulle lähetettiin Suomen puolelta aikoinaan aivan vääränlainen edustusjoukkue.”

Koska edustusjoukkue oli mitä oli, Virossa ei ole haluttu erityisemmin keskittyä suomalaisiin. Palvelusektorillakin on panostettu englannin kieleen, “ja perkelettä ja vittua huutava Suomi-poika” on saanut istua sateisella terassilla vailla tarjoilua.

Suomi-poikaa ja -tyttöä tai ainakin heidän rahojaan alettiin Virossa kaivata vasta siinä vaiheessa, kun suomalaisturistien hotelliyöpymiset alkoivat olla laskusuunnassa.

Suomalaisten kaikkoamisen takia myös tämä Viro (sensuroimaton) -kirja on julkaistu Visit Estonian suosiollisella avustuksella: “Uusi reissujumala (Visit Estonian uusi johtaja) vastasi, että tee mitä lystäät, ei me sinuun luoteta, mutta vaihtoehdot ovat vieläkin huonompia.”

Sotilastukikohtia ja seikkailupuistoja

Kirjassa keskitytään Tallinnan ulkopuolisiin turistikohteisiin ja näitä omalaatuisia, jopa hulluja turistikohteita tuntuu riittävän eri puolilla Viroa.

On neuvostonostalgisia paikkoja kuten erilaisia sotilastukikohtia, ikivanhoja linnanraunioita, kummallisia militaari- ja romumuseoita sekä seikkailupuistoja - unohtamatta tietenkin omalaatuisia ihmisiä, jotka tekevät tylsistäkin paikoista erikoisia.

Terraksen kirjassa keskitytään siihen Viroon, joka jää suomalaisilta yleensä huomaamatta. Viroa kun on Terraksen mukaan tähän saakka markkinoitu ihan väärällä tavalla: “Viroa markkinoidaan väärin ja sillä olettamuksella, että suurinta osaa suomalaisista kiinnostaa valtavasti puhdas luonto, kantelemusiikki ja kansallispukuinen loikkija usvaisella niityllä.”

Terras tölväisee Halosta ja Kiurua

Terraksen mukaan Viro-kuvaa suomalaisille ovat luomassa väärät tahot eli erilaiset kulttuurijärjestöt, jotka ammentavat sanottavansa kaukaa menneisyydestä.

Terras tölväisee myös Viro-ystävinä esiintyviä Tarja Halosta ja Krista Kiurua. Edellinen “uskoo ihan tosissaan puhuvansa viroa. Viron puolella hänen esiintymisiään odotetaan aina suurella mielenkiinnolla, ja niihin tilaisuuksiin jätetään koomikko yleensä tilaamatta”. Kiuru puhuu Terraksen mukaan sentään hyvää viroa ja “hän on omaksunut ainakin paikalliset juomatavat”.

Ennen kuin Terras pääsee esittelemään matkakohteita, hän kertoo meille suomalaisille, minkälainen on virolaisen yhteiskunnan luokkatilanne. Terraksen mukaan Viron luokkayhteiskunta ammentaa kastinsa feodaaliyhteiskunnasta.

“Ykkösluokan kansalaisiksi lasketaan syntyperäiset virolaiset, jotka yrittävät tai politikoivat. Kakkosluokkaan kuuluvat työtä tekevät ja omillaan pärjäävät. Kolmosluokka on varattu vironvenäläisille, joita kepitetään aina tilaisuuden tullen, olivatpa he kuinka ahkeria ja lojaaleja tahansa. Nelosluokkaan on sullottu kaikki sellaiset maahanmuuttajat, jotka eivät tuo tullessaan rahaa tai osaamista, sekä kummatkin turvapaikanhakijat.”

Paikka "vinksahtaneille työporukoille"

Sitten matkaan. Terras aloittaa Saulan Viikinkien kylästä, jossa tarjotaan irrottautumismahdollisuuksia vinksahtaneille työporukoille. Laulasmaalla henkistyneemmät turistit voivat tutustua Arvo Pärt -keskukseen, joskin Terras olettaa, että kukaan suomalainen ei tunne tätä maailmankuulua virolaissäveltäjää.

Laitse Rally Parkissa voi tutustua ralliin. Hiidenmaalla näkee luonnon monimuotoisuuden, “paljon muuta ei sitten löydykään”. Saarenmaalla on muun ohella keskiaikainen elämyspuisto, Halingasta löytyy automuseo, Pärnusta Fishing Village ja CCCP-pakohuone, Tartossa on uusi kansallismuseo, AHHAA-keskus ja hullun tiedemiehen kammio. Sitten matkataan Peipsiin, Järvamaalle, Viljandiin, Valgamaalle, Võrumaalle ja lopulta Narvaan ja Itä-Virumaalle ja joka paikasta löytyy jotain kummallista.

Jopa Itä-Virosta löytyy turistikohteita

Viron kolmanneksi suurin kaupunki Narva on Terraksen sanastossa “Viron maaperälle kyhätty neuvostohirvitys” ja lähistöllä sijaitseva neuvostoaikojen suljettu kaupunki Sillamäe on nähtävyyksien puolesta paikka, joka sai Terraksen vakuuttuneeksi siitä, että “sosialismilla voi sittenkin olla tulevaisuutta”.

Jõhvissa on puolestaan kaivosmuseo, jossa on turisteja varten perustettu maan alle ravintola: “Kuuma seljanka ja lämmittävä vodka kuuluivat aikoinaan myös kaivosmiehen ruokavalioon”.

Kirjan luettuaan Viroa katsoo ihan uusin silmin. Pitää myös nostaa hattua Visit Estonialle, kun se on uskaltanut olla mukana tällaisen hulvattoman kirjan tuotannossa. Minä ainakin aion seuraavalla Viron-matkallani käydä jossain näissä Terraksen mainostamissa turistikohteissa… ihan sitten vaikka pettyäkseni, että eivät ne niin kummallisia olleetkaan.