Anu Kantola, Hanna Kuusela: Huipputuloiset - Suomen rikkain promille (Vastapaino 2019)
Suomen huipputuloisista eli rikkaimmasta promillesta (tuhannesosasta) kertova kirja on todellinen aarrearkku rikkaiden mielenmaisemaan. Tutkijat ovat haastatelleet Suomen rikkaimpia ihmisiä siten, että heidän nimiään ei paljasteta.
Kaikkia rikkaita ei tietenkään ole veistetty samasta puusta mutta tutkijat ovat löytäneet runsaasti yhdenmukaisuutta rikkaiden ajattelutavassa.
Rikkaat pitävät itseään laajalti tavallisina suomalaisina, jotka pyrkivät elämään huomaamattomasti ja liiemmin pröystäilemättä. Rikkaiden yhteiskunnalliset verkostot ovat kuitenkin heidän omastakin mielestään varsin hyvät ja he pääsevät halutessaan tapaamaan poliitikkoja ja muita tärkeitä henkilöitä varsin helposti.
Rikkaat kuvaavat omaa kuplaansa usein sanomalla, että heidän edustamansa eliitti on eräänlainen klubi – kaikki kun tuntevat toisensa.
Rikkaat haluavat leikkauksia ja palkkamalttia
Rikkaiden yhteiskunnalliset näkemykset ovat varsin samansuuntaisia. Heidän mielestään Suomessa pitäisi tehdä niin sanottuja rakenteellisia uudistuksia, jotta hyvinvointivaltiomme ei näivettyisi. Uudistuksilla tarkoitetaan yleensä palkanalennuksia ja ay-toiminnan suitsemista sekä paisuneeksi väitetyn julkisen sektorin leikkauksia.
Rikkaiden näkemyksissä yhteiskunnan oletetaan toimivan kuten yrityksen tai kotitalouden ja liialliset lainat pitäisi maksaa nopeasti pois. Osa rikkaista kaipaa vahvoja poliittisia johtajia, jotka pystyisivät päättämään suoraviivaisesti näistä uudistuksista.
Kaikkein köyhimmältä kansanosalta pitäisi rikkaimman promillen mielestä ottaa pois erilaisia ylenpalttiseksi kuvailtuja tukiaisia. Rikkaat ajattelevat, että on väärin joutua kustantamaan muiden moraalisesti epäilyttävää elämää.
Rikkaat pitävät veroja liian korkeina
Samalla kun rikkaat haluaisivat kurittaa köyhiä, he ovat varsin yksimielisiä siitä, että heille itselleen kuuluisi suurempi osa kakusta. Tätä ristiriitaisuutta ei monikaan rikas näe kummallisena.
Varakkaiden näkemysten mukaan suurituloisten maksamat verot ovat liian korkeita ja esimerkiksi perintövero pitäisi poistaa kokonaan. Näin omaisuusmassat siirtyisivät sellaisenaan seuraavalle sukupolvelle eivätkä perijät joutuisi mahdollisesti myymään omaisuuttaan perintöveroa varten.
Rikkailta löytyykin ymmärrystä niille kanssaihmisille, jotka ovat vaihtaneet maata veroja välttääkseen.
Kirjassa hyvätuloiset on lajiteltu kolmeen kategoriaan: perijöihin, ammattijohtajiin ja yrittäjiin ja ryhmien näkemykset maailmasta eroavat jonkin verran toisistaan.
Perijät näkevät itsensä sukujensa perinteiden jatkajana ja vastuullisina omaisuuden hoitajina ja myös merkittävinä työllistäjinä.
Ammattijohtajat kuvailevat itseään melkeinpä kilpaurheilijoina, joiden elämä on myyty johdettaville yrityksille - siksi myös heidän tulonsa ovat heidän itsensä mielestä oikeudenmukaisia. Ammattijohtajat näkevät ihmisten olevan oman onnensa seppiä ja jonkun juuttuminen alempaan tuloluokkaan kertoo vain yrittämisen puutteesta, ei esimerkiksi perhetaustasta tai huonommista lähtökohdista.
Myös yrittäjien puheessa korostuu valtava työmäärä mutta esimerkiksi yrityksen myynnin jälkeisiä sapattivuosia ei problematisoida samaan tyyliin kuin alaluokan vähäistä työntekoa.
Kaiken kaikkiaan rikkaat näkevät itsensä jonkinlaisina superihmisiä, työteliäinä ja idearikkaina ihmisinä.
Tuloerot revähtivät 90-luvulla
Erityisesti 90-luku oli merkittävä vuosikymmen Suomen rikkaille, sillä juuri tuolloin tuloerot alkoivat kasvaa, kirjassa kerrotaan. Kirjan mukaan 90-luvulla "erityisesti eniten ansaitseva prosentti ja promille tekivät taloudellisen irtioton muista". Tämä koski niin Suomea kuin muitakin länsimaita.
Kirjassa pohditaankin sitä, ovatko suurituloiset vähitellen irtautumassa Suomesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Vastaus heillä on, että ei pääasiassa vielä mutta lähellä se on.
Kirjoittajat sanovat, että aineistosta nousee eräänlainen rikkaiden empatiakuilu köyhempiä kohtaan. Lisäksi suurituloisilla on myös hyvin synkkä näkemys Suomen tulevaisuudesta.
"Voi käydä niin, että solidaarisuus, joka on ollut tärkeä osa pohjoismaista hyvinvointimallia ja näkynyt valmiutena maksaa veroja, on murtumassa ja sen korvaa perinteisesti konservatiiveille tyypillinen moraalinen puhe, jonka mukaan ihmisiä pitää ohjata ankarilla keinoilla, jotta he olisivat pakotettuja töihin."
Niinpä kirjoittajat toteavat, että huipputuloiset eivät näe sosiaalipolitiikkaa ja -etuuksia keinona lisätä tasa-arvoa ja sosiaalista liikkuvuutta vaan päinvastoin niiden nähdään tekevän ihmisistä aloitekyvyttömiä.
Kirja on hyvin kirjoitettu ja lukija pääsee kuin kärpäsenä kattoon kuuntelemaan rikkaiden varsin vihamielisiäkin lausuntoja kanssaihmisistään. Toivoisin, että myös huipputuloiset itse lukisivat tämän kirjan.