Toisen auton kuljettaja sai surmansa rajussa nokkakolarissa. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Kimmo Sasi ei muista kolarista mitään.
Poliisi kuulusteli tänään kuolonkolarin ajanutta kansanedustaja Kimmo Sasia. Hän ei muista eilisiltapäivällä tapahtuneesta onnettomuudesta mitään. Sasi saattoi nukahtaa rattiin, sillä hän oli tuntenut olonsa väsyneeksi ennen onnettomuutta.
Pitkäaikaista kansanedustajaa ja entistä ministeriä epäillään kuolemantuottamuksesta, vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Sasin ohjaama auto ajautui eilen Ylöjärvellä valtatie 3:lla väärälle kaistalle ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon, jonka kuljettaja kuoli. Onnettomuus sattui hyvissä olosuhteissa suoralla tiellä.
Yhteentörmäyksessä kuoli Ikaalisista kotoisin ollut 70-vuotias mies. Onnettomuuden uhri ajoi Volkswagen Polo -henkilöautoa, johon Sasin ohjaama Ford Mondeo törmäsi. Turmassa kuolleen miehen 62-vuotias vaimo loukkaantui. Vaimo on sairaalahoidossa, mutta hänen vammansa eivät ole vakavia.
Sasi selvisi onnettomuudesta lievin vammoin. Hän on sairaalassa ainakin viikonlopun yli. Sasin kaularangasta on löytynyt pieni vaurio, joka saattaa vaatia leikkausta. Sasin nilkka on määrä leikata tänään. Lisäksi solisluu on poikki.