Kimi Räikkösen tallikaveri närkästyy vertailusta – lyö kuitenkin pöytään listan asioista, joissa suomalaislegenda on vielä edellä

Kimi Räikkösen tallikaverina toisinaan vaikeuksissa ollut Antonio Giovinazzi haastaa kenet tahansa kokeilemaan uran uudelleenkäynnistämistä kahden tyhjäkäyntivuoden jälkeen.

Giovinazzi palasi viime kaudella F1-sarjaan Alfa Romeon kuskina oltuaan sitä ennen varakuskin roolissa kevään 2017 edellisestä kisatehtävästä lähtien.

Varsinkin alkukaudesta italialaisen ero kokeneeseen tallikaveriinsa Kimi Räikkösen oli melkoinen, mutta kauden mittaan kaksikko alkoi olla jo lähempänä toisiaan. Giovinazzi hiukan lämpenee, kun häneltä kysytään tappioista Räikköselle.

– Haastan kenet tahansa, missä tahansa työssä olemaan kaksi vuotta pois ja palaamaan sitten takaisin, Giovinazzi tokaisee La Gazzetta dello Sportin haastattelussa.

– Vauhdin puolesta en ollut kaukana Kimistä. Olin perässä kisoissa, starteissa, taktiikoissa, varikkokäynneissä ja siinä, miten hallitsen renkaitani, hän tunnustaa.

– Kyse ei ollut mistään Formula 2 -sarjaan palaamisesta, vaan maailman parhaita kuskeja vastaan korkeimmalle tasolle, jossa olin ajanut vain puolitoista kisaa.

Näin ollen Räikkönen saa varoa tallikaverinsa hyökkäystä kaudella 2020.

– Kimin lyöminen on yksi tavoitteistani tällä kaudella, muttei ainoa. Siitä tulee erittäin tärkeä kausi, mutta niin se on aina, kun saat jatkosopimuksen tai ylennyksen, Giovinazzi toteaa.

Ferrarin kuskiakatemiaan kuuluvalle Giovinazzille punaiseen autoon pääseminen on vielä kaukainen haave, vaikka on selvää, että lopullinen tavoite on isoissa ympyröissä.

– Valehtelisin, jos sanoisin, etten unelmoi Ferrarista, Giovinazzi myöntää.

– Tärkeintä on kuitenkin keskittyä täysillä työhöni, mutta tiedän, että jos suoriudun hyvin kaudella 2020, minulla on mahdollisuus, hän jatkaa.

– Minulla on jo nyt mahtava suhde Charlesin (Leclerc) kanssa. Puhumme paljon ja käymme samoissa ravintoloissa Monacossa, Giovinazzi kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat