Alfa Romeon vauhti kiristyvässä F1-valmistajien taistelussa tuskin riittää kärkikymmenikön vauhtiin kovinkaan monessa kisassa. Siksi Kimi Räikköseltä viedyt kaksi MM-pistettä olisivat olleet tallille äärimmäisen tärkeitä.
Räikkönen tuli Imolan osakilpailussa maaliin sijalla yhdeksän, mutta joutui heti kisan jälkeen tuomariston tutkintaan uusintalähdön tapahtumista.
Tuomaristo totesi Räikkösen tehneen virheen oman paikkansa ottamisessa turva-auton takana sen jälkeen, kun suomalaiskuski oli pyörähtänyt kostealla radalla. Alfa Romeo -kuskille mätkäistiin peräti 30 sekunnin aikasakko, joka pudotti hänet sijalle 13.
Myös tallin toinen kuljettaja Antonio Giovinazzi menetti mahdollisuutensa MM-pisteille teknisen vian takia. Tapahtumarikkaassa kisassa olisi ollut tarjolla arvokkaita pisteitä.
– Näytimme taas, että autolla voi taistella pisteistä kisasunnuntaisin, vaikka emme valitettavasti onnistuneet tuomaan kotiin erittäin positiiviselta vaikuttanutta tulosta, harmitteli tallipäällikkö Frederic Vasseur.
– Tästä (Giovinazzin) ongelmasta ja (Räikkösen) rangaistuksesta, joka vei meiltä kaksi pistettä, huolimatta tulos antaa meille itseluottamusta seuraaviin kisoihin, vaikkakin se osoittaa, kuinka pienet marginaalit keskikastissa on, Vasseur jatkoi.