Kimi Räikkösen Alfa Romeon kuskipäätöksistä paljastus – "Meillä on hyvä kaksikko ensi vuonna"

Alfa Romeon tallipäällikkö Frederic Vasseur on tiputtanut tietoa sveitsiläistiimin F1-kuskipäätöksistä ensi vuotta koskien.

MAINOS

Koko F1-kausi C Morella!

Kauden avausviikonloppu ajetaan Itävallassa 3.-5. heinäkuuta!

Kaikki suorat ajolähetykset C More Maxilla ja cmore.fi -suoratoistopalvelussa

Alfalla jatkavat tänäkin vuonna Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi. Kummankin sopimus umpeutuu tähän kauteen ja konkarikuski Räikkösen halu jatkaa F1-sarjassa on epävarmaa, eikä Alfa ole tehnyt vielä sopimuksia ensi vuodeksi. Vasseur korostaa, ettei talli aio kiirehtiä asiassa.

Vasseur antoi samalla tietoa tallin kuskipäätösten aikataulusta.

– Teemme aina päätökset loka- ja marraskuun välissä, emmekä muuta sitä. Haluan meidän keskittyvän kisoihin ensin, ettemme tuhlaa energiaa, Vasseur sanoi Auto Motor und Sportin mukaan.

– Haluamme suoriutua tänä vuonna hyvin. Se on palkintorahojen myötä tärkeää seuraavan kauden kannalta.

Vasseur alleviivasi, että hänen mukaansa tallin nykyinen kuljettajapari on hyvä.

– Luotan heihin.

– Antonio parantaa menoaan ja hänellä oli hyvä jälkimmäinen puolisko viime kaudella. Meillä tulee ehdottomasti olemaan hyvä kuskikaksikko jälleen 2021, mutta puhumme siitä myöhemmin.

Räikkönen kokosi viime kaudella Alfa Romeolla 43 pistettä, Giovinazzi 14 pinnaa.

Lue myös:

    Uusimmat