Kimi Räikkönen pysyttelee ajan tasalla koronavirusuutisista Suomen-asunnollaan – "On kauhistuttavaa, mitä nyt tapahtuu"

Vaikka F1-kuski Kimi Räikkönen ei tavallisesti tunnusta seuraavansa uutisia mediasta, nyt hänenkin on pysyttävä ajan tasalla siitä, missä koronaviruspandemia maailmalla menee.

Räikkönen viettää perheineen F1-kauteen iskenyttä taukoa Suomen-kodissaan. Lapsilla on mahdollisuus leikkiä pihamaalla, mutta esimerkiksi kartingradalle ei tällä hetkellä ole asiaa.

Räikkönen kertoo viettävänsä aikansa lähinnä lasten ehdoilla, mutta hän seuraa mahdollisuuksien mukaan uutisointia koronaviruksesta.

– En katso juurikaan tv-uutisia enkä lue oikeastaan myöskään sanomalehtiä, mutta tarkistan uutiset puhelimestani päivän mittaan saadakseni tietoa koronaviruksen leviämisestä, Räikkönen kertoo ranskalaiselle Auto Hebdo -lehdelle.

– Ei se minulle mikään pakkomielle ole, jos sitä ajattelet. En edes voisi katsoa enempää telkkaria tai lukea lehtiä, koska lapset vievät kaiken aikani. Se on kokopäivätyötä.

– Iltaisin katson televisiota. Se on aika kauhistuttavaa, mitä tapahtuu, eikä kukaan halua saada tätä virusta, mutta pahinta olisi nyt panikoida. Meidän täytyy tehdä niin kuin meitä käsketään: pysymään kotona, Räikkönen linjaa.

Formula ykköset ei ole ikinä kohdannut vastaavanlaista ongelmaa lähes 70 vuoden historiansa aikana, mutta Räikkösen mukaan laji on vain yksi osa maailmaa, joka nyt elää saman kriisin keskellä.

– Tämä on karu herätys kaikille, ei vain F1:lle. Tällä hetkellä kaikkein tärkeintä on ihmisten pysyminen terveinä, mutta sitten kun pandemia on ohi, tulee kysymysten aika, Räikkönen pohtii.

– Toivon, että jossain kohtaa tästä kaikesta tulee jotain positiivista, mutta nyt voimme vain kestää ja suojata itseämme.

Lue myös:

    Uusimmat