Kimi Räikkönen jälleen legendaarisessa vedossa – F1-toimittaja repesi nauruun ennen kuin Jäämies ehti sanoa sanaakaan

Kimi Räikkösen GP-viikonloppu meni penkin alle Kanadassa. Sijalle 15 jäänyt Alfa Romeo -kuski hoiti kuitenkin kisan jälkeen vaaditut mediavelvollisuudet moitteitta.

F1-sarjalle työskentelevä toimittaja Will Buxton oli yksi suomalaisen kisan jälkeisiä tuntoja tiedustelleista. Kaksikon lyhyestä sananvaihdosta tulikin varsin mieleenpainuva.

– Hei Kimi, avasi Buxton.

Jäämies käveli Buxtonia kohti ilmeettömänä sanomatta sanaakaan ja sai hänet repeämään nauruun. Sen jälkeen myös Räikköseltä irtosi leveä hymy.

– No, mitä? vastasi Kimi lopulta.

– En tiedä. Haluat varmaan vain lähteä ja unohtaa tämän viikonlopun? naureskeli Buxton.

– Krapulan kanssa tai ilman sitä, heitti Räikkönen kaksikon aiempaan haastatteluun viitaten.

Buxton nauroi kokeneen kuskin heitolle.

– Hankitaan huomiseksi krapula, sanaili Buxton lopulta.

– Luultavasti tuo on paras idea tällä hetkellä. Tämä oli samanlaista kuin koko viikonlopun. Ei tarpeeksi vauhtia, vaikka jotkut kierrokset olivat hieman parempia. Oli vain vaikeaa mennä lujaa. Seuraavan kisaan meidän pitäisi saada uusia osia, joten toivotaan sen auttavan, analysoi Räikkönen.

Twitter-käyttäjä @miezicat1 on julkaissut videon haastattelusta sosiaalisessa mediassa. Katso pätkä alta.

Lue myös:

    Uusimmat