Kilpisjärvellä kiitellään kyläläisten sankarillista toimintaa

Kilpisjärvellä Käsivarren Lapissa totutellaan arkeen ilman kylän olohuoneena tunnettua monitoimitaloa.

Kilpisjärven monitoimitalo paloi kivijalkaan saakka varhain sunnuntaina. Rakennuksessa oli koulu, kappeli, terveydenhoidon vastaanottotiloja, liikuntahalli ja kokoustiloja.

Ensimmäisenä on saatu järjestettyä koululaisille uudet väistötilat, kertoo Enontekiön virkaatekevä kunnanjohtaja Leni Karisaari.

– Nyt on päädytty siihen, että koulutyö jatkuu biologisella asemalla. Tilannetta helpottaa osaltaan se, että toukokuussa on paljon suunniteltua ohjelmaa. Oppilaat ovat poissa Kilpisjärveltä muun muassa luokkaretkien vuoksi.

Uusi monitoimitalo jo suunnitteilla

Kunnanjohtajan mukaan tulipalo on kova isku koko kunnalle, mutta kiitosta saavat palopaikalla ripeästi toimineet kyläläiset.

Palaneessa rakennuksessa oli majoittuneena kymmeniä pilkkikisoihin osallistujia.

– Toiminta siellä ansaitsee kiitokset. Kaikki kyläläiset, yhdistykset, viranomaiset ja matkailijat olivat hyvin (koululla majoittuneiden) ihmisten auttamisessa mukana. 

Enontekiön kunta on jo käynnistänyt uuden monitoimitalon suunnittelun.

 

Lue myös:

    Uusimmat