Mainos

Kiista Viron pankkitoiminnan laillisuudesta jatkuu

Virolaispankkien toiminnan laillisuudesta kiistellään edelleen. Tallinnan talousrikospoliisin rahanpesua tutkivan toimiston päällikkö Arnold Tenusaar on toimiston tekemän selvityksen jälkeen yhä tiukasti sitä mieltä, että pankit ovat rikkoneet rahalaitoksia ja rahanpesua koskevia asetuksia.

Kiista nousi pintaan, kun Yhdysvallat kiinnostui internetissä olleesta ilmoituksesta, jossa konsulttiyhtiö Divec tarjosi 350 dollarin vuosimaksulla nimettömien tilien avaamista virolaispankeissa. Syytökset kohdistuivat ruotsalaisen Swedpankin ryhmään kuuluvaan Hansapankkiin, Tallinnan pankkiin ja Optivapankkiin. Pankit torjuivat syytökset heti. Samoin Optivapankin osaomistajana oleva Viron keskuspankki vakuutti, ettö virolaiset liikepankit eivät ole syyllistyneet pankkiasetusten rikkomiseen.

Keskuspankin tiedotusosaston johtajan Andrus Kuusmanin mukaan epäilyillä ei ole mitään todellisuuspohjaa. Kiistaa Virossa laajasti selvitellyt Eesti Päeväleht kertoo, että poliisin teettämän asiantuntijalausunnon mukaan sopimukset, joilla pankit antoivat Divecille oikeuden tunnistaa tilin avaavan asiakkaan henkilöllisyyden, ovat lainvastaisia. Poliisi painottaa, että tällaiset tilit antavat konsulttiyritykselle mahdollisuuden avata tilejä olemattomille henkilöille. Divecin asioita tutkii myös Suomen verottaja.
(STT-Eta)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.