Kiista turvapaikanhakijoista ratkeaa tänään: Taipuuko Suomi pakkosiirtoihin?

Suomi määrittelee tänään tarkemmin kantansa turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin EU-maiden välillä.

EU-ministerivaliokunta päättää Suomen kannasta kokouksessaan aamulla.

Perussuomalaiset syytti maanantaina sisäministeri Petteri Orpoa neuvottelumandaatin ylittämisestä EU:n pakolaisneuvotteluissa. Orpon sanoi aiemmin, että määräenemmistö EU-maista todennäköisesti hyväksyy pakolaisten siirrot EU:n sisällä. Hänen mukaansa Suomen ei kannata vastustaa pakollista siirtoa, jos enemmistö jäsenmaista on sen kannalla.

Suomen lähtökohta on ollut, että siirtojen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen.

Pääministeri Juha Sipilä toppuutteli kiistaa eilen illalla.

– No ei tässä mitään kiistoja ole, että tätä kantaa nyt sitten sorvataan illalla, kun Soini tulee tuolta Luxemburgista, Sipilä sanoi eilen.

– Huomenaamulla sitten päätetään Suomen kanta ja sillä mennään sitten torstain kokoukseen.

EU-komissio on esittänyt, että EU-maat jakaisivat keskenään yhteensä 40 000 Kreikkaan ja Italiaan saapunutta turvapaikanhakijaa.

Suomen osuus tästä olisi kahden vuoden aikana noin 800 hakijaa. Tämän lisäksi sisäministeri Orpo on arvioinut, että Suomi ottaisi ensi vuonna noin 750 kiintiöpakolaista. Tänä vuonna Suomen pakolaiskiintiö on 1 050.

Asia on esillä torstaina alkavassa EU-huippukokouksessa.

Lue myös:

    Uusimmat