EU:n sisäministerit sopuun – Orpo: Suomeen vajaat 800 turvapaikanhakijaa
EU:n sisäministerit ovat päättäneet alustavasti turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista EU-jäsenmaiden kesken Brysselissä. Suomen osuus tulee olemaan aikaisemmin kerrottu vajaat 800 turvapaikanhakijaa.
– Pääsimme sopuun siitä, että 55 000 pääosin Kreikassa ja Italiassa olevaa turvapaikanhakijaa siirretään eri jäsenmaihin. Suomen osuus kahden vuoden aikana tulee olemaan EU-komission alkuperäinen luku, 792 turvapaikanhakijaa, kertoo sisäministeri Petteri Orpo (kok.)
Orpo kertoi asiasta MTV:n Seitsemän Uutisissa.
Eurooppa-neuvosto sopi kesäkuussa 40 000 Kreikkaan ja Italiaan saapuneen turvapaikanhakijan sijoittamisesta muihin EU-jäsenmaihin. Lisäksi EU-maat sopivat vielä 20 000 EU:n ulkopuolella olevan kiintiöpakolaisten siirtämisestä jäsenmaiden kesken.
Orvon mukaan sisäministerit sopivat 55 000 pakolaisen ja turvapaikanhakijan sijoittamisesta.
–Siitä päämiesten toimeksiannosta uupuu vielä 5000, se jää jälkeenpäin jaettavaksi. Minun mielestäni Suomi kyllä täyttää oman leiviskänsä hyvin tällä vajaalla 800:lla, Orpo toteaa.
Esimerkiksi uutistoimisto AFP on kuitenkin kuvaillut kokouksen antia epäonnistuneeksi juurikin vajaaksi jääneen hakijaluvun takia. AFP totesi artikkelissaan kokousta riitaisaksi, eivätkä ministerit pääseet sopuun koko turvapaikkahakijamäärästä.
Suomea päämieskokouksessa edusti pääministeri Juha Sipilä. Sisäministerit viimeistelivät käytännössä EU-päämiesten aiemmat päätökset.
EU:n sopimista sisäisistä siirroista osa on turvapaikanhakijoita ja osa kiintiöpakolaisia. Osa maista päätti laskea pakolaiset ja turvapaikanhakijat yhteen kiintiöön, mutta sisäministeriön tiedotteen mukaan Suomi ei tähän ryhtynyt. Suomi sitoutui vastaanottamaan yhteensä 293 kiintiöpakolaista vuosina 2016–2017.
Hakijamäärät kasvussa
Sisäministeri Orvon mukaan Suomessa turvapaikkahakijamäärät ovat olleet kasvussa ilman Välimeren pakolaisongelmaakin.
– Arvioidaan, että tänä vuonna Suomeen tulee 8 000 turvapaikanhakijaa ihan itse. Siihen päälle nämä EU:n sijoittamat vajaat 400 ihmistä tänä vuonna ja ensi vuonna saman verran.
Orpo arvioikin, että nykyisiä vastaanottokeskuksia tullaan laajentamaan ja lisäksi saatetaan perustaa myös uusia vastaanottokeskuksia. Hänen mukaansa suurempi ongelma on kuitenkin Euroopassa rajavalvonnassa kuin pakolaisten hoidossa.
– Suurempi ongelma on, miten me saamme Euroopan laajuisesti kuntoon rajavalvontamme. Täällä kokouksessa me sisäministerit laitoimme erittäin kovan paineen tähän. Edellytämme Kreikalta ja Italialta välittömiä toimenpiteitä rajavalvonnan ja rajajärjestelmien kuntoon saattamiseksi.
Juttuun lisätty kello 20:40 uutistoimisto AFP:n reaktio kokouksen annista.
Uusimmat
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:32
Ukraina syyttää Venäjää terrorismin rahoituksesta, osapuolia kuullaan tuomioistuimessa – MTV seuraa sotaa
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
Lataa lisää