Kiinnostaako dekkarin kirjoittaminen? Vältä nämä kymmenen virhettä

Tämä on toinen osa http://www.mtv3.fi/kirjat/-sivuston sarjasta, jossa kerron dekkarin kirjoittamisesta.

- - -

Oletko miettinyt dekkarin kirjoittamista? Tässä muutamia virheitä, johon voit sortua. Aika monesta on omia kokemuksia vuosien varrella.

Toki kaikilla kirjailijoilla on oma tyylinsä kirjoittaa, mutta tässä on muutamia juttuja, joita mielestäni kannattaa miettiä.

1. Älä mieti lajityyppiä

Dekkarit ovat avoin lajityyppi. Maailmalla jopa Sofi Oksasen Puhdistusta pidetään dekkarina. Mutta jos aiot sellaisen kirjoittaa, niin olisiko se esimerkiksi rikollisromaani, poliisiromaani, kovaksikeitetty yksityisetsiväromaani, tavisromaani (siis sellainen jossa normi-ihminen joutuu rikosten pyörteisiin), veijariromaani vai jotain muuta?

Onko joku lajityyppi, jota ei ole tehty?

Oma lajini on realistinen poliisiromaani. Miksi? Sen alueen tunnen kohtuullisen hyvin rikostoimittajan työn kautta. Ns. seksikkäämpiäkin alalajeja on, mutta kirjan kirjoittaminen on sen verran rankkaa ja kovaa työtä, että kirjailijan on pidettävä tyylistään ja oltava sinut sen kanssa. Feikkaaminen ei oikein toimi, rehellisyys toimii.

2. Hutaise päähenkilöt

Seuraava vaihe on päähenkilöiden kehittäminen. Tärkeintä on, että lukija välittää hänestä tai heistä. Jos tätä suhdetta ei synny, niin kirja ei vaan oikein toimi.

Voiko lukija samaistua päähenkilöön tai -henkilöihin? Miltä he näyttävät? Mikä on heidän taustansa? Mitkä ovat heidän motiivinsa?

Erityisesti pahisten motiivi on muuten paljon todellisuuden rikosten kanssa tekemisissä olevalle vaikea asia. Usein oikeassa maailmassa tapahtuu vakaviakin rikoksia ilman kunnollista motiivia, mutta dekkarissa sellainen on oltava.

3. Älä mieti tarinan rakennetta - kyllä se kirjoittaessa syntyy

Itse tarinan osalta tärkeintä on, että sillä on alku ja loppu. Se tarvitsee jännitteitä, yllätyksellisyyttä ja käänteitä. Elementtejä, jotka kiinnostavat lukijaa.

Mitä ihmisille tapahtuu ja miten he reagoivat tilanteisiin? Tätä kannattaa suunnitella ja miettiä etukäteen.

Minkälaista tapahtumasarjaa kirja käsittelee? Olen sitä mieltä, että tämä tarinan kehittäminen - joka tiivistyy juonilyhennelmään eli synopsikseen - on kirjan kirjoittamisen tärkein vaihe.

En koskaan aloita kirjoitustyötä ennen kuin tiedän, että tarinassa on ainekset kokonaiseen romaaniin. Tämä on tietysti vain oma tapani, monet muut kirjailijat tekevät toisin.

Mitään oikeaa tai väärää tapaa ei ole. Vain lopputuloksella on tietysti merkitystä.

4. Synopsista on turha tehdä

Tarina kannattaa suunnitella etukäteen. Perusrakenne on klassinen: Ensimmäinen kolmannes koukuttaa ja esittelee henkilöt, toisessa kolmanneksessa päähenkilöt törmäävät esteisiin, viimeisessä rikos ratkaistaan.

Tässä klassisessa rakenteessa on myös ns. piste, josta ei ole paluuta. Se tarkoittaa hetkeä, jolloin juonessa tapahtuu sellainen asia, että tapahtumat etenevät vääjäämättä kohti loppuratkaisua.

Suunnitteluvaiheessa kaikki ideat on ehdottomasti kirjoitettava muistiin. Lapulle, matkapuhelimeen, sähköpostiin - mihin tahansa. 

5. Kirjoittaminen on helppoa

Kirjoittaminen on kovaa työtä. Uskokaa pois. Normaalipituinen dekkari on noin 400-tuhatta merkkiä. Ja jokaisella painalluksella on merkitys.

Jos kirjan aloittaa innostuksissaan ilman, että lainkaan miettii ylempiä kohtia 1-4, niin varsin todennäköisesti se jää kesken.

Hyvä keino on harjoitella novelleilla.

Jossain vaiheessa kirjoittaminen tuntuu tylsältä ja silloin myös teksti muuttuu sellaiseksi. Jos kirjan kirjoittaminen ei ole hauskaa, niin älä kirjoita.

Tosin oman kokemukseni mukaan toisinaan joutuu vakuuttelemaan itselleen, että tämä oikeasti on mukavaa. Muuten kirja ei syntyisi.

Kirjoittaminen vaatii tietysti ainakin jonkin verran lahjakkuutta ja kykyä kertoa asioita tekstin kautta.

Tarinan edetessä tulee aina uusia ideoita. Silloin kannattaa miettiä miten se soveltuu kokonaisuuteen. Meneekö päätarina hakoteille sivupolun takia? Jos muutat tarinaa, niin katso synopsista ja mieti miten se vaikuttaa siihen. Kaikki ideat eivät ole hyviä. Siksi tarinan suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa.

Missä ja milloin? Kirjoittaminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Olen kirjoittanut omia dekkareita pääosin kotona keittiön pöydän ääressä (joskus sitä kyllä tarvitsee kuulosuojaimet muut metelin ehkäisemiseksi), mutta myös esimerkiksi hotellissa, ravintolassa, lentokoneessa, jääkiekkohallin kahvilassa tai kirjassa kuvatulla tapahtumapaikalla.

Kirjoittaminen vaatii itseltäni sen, että tiedän aikaa olevan vähintään tunnin.

6. Vaikeat hetket ovat myytti

Ongelmiin törmää väistämättä. Tarina ei tunnu etenevän. Ideasta ei sittenkään ehkä ole kirjaksi. Jos tuntuu tältä, niin palaa synopsikseen. Jos sellainen on olemassa, niin aina on suunta johon edetä.

Itselläni vaikeimmat hetket liittyvät yleensä tyypillisessä 300-sivuisessa romaanissa noin sivuille 100-200 eli siihen klassisen määritelmän keskikohtaan. Alku sujuu innostuksen vallassa ja loppuosan maalin pääsyn huumassa, mutta keskikohta on vaikein. Tämä on syy miksi suunnittelen tarinan etukäteen.

7. Nimellä ei ole merkitystä

Nimen keksiminen on joskus äärimmäisen hankalaa, mutta kuitenkin tärkeä asia. Kerran istuimme kaksi tuntia silloisen Gummeruksen kustannustoimittajani Mikko Aarneen huoneessa ja pohdimme nimeä tulevalle dekkarilleni.

Ajatuksia heitettiin puolin ja toisen, mutta sopivaa ei vain löytynyt. Lopulta siitä tuli Prikaatin kosto. Ei loistava, mutta kelpo. Olimme molemmat tyytyväisiä, koska se oli iskevä ja kuvasi sitä kirjaa.

Ehkä paras (puoliksi)kirjoittamani kirjan nimi on Paha paha tyttö. Tämä Harri Nykäsen kanssa kirjoittamani kirja kertoo tarinan Raidin ja Takamäen kohtaamisesta ja aloitti dekkariosuuskunta Crime Timen taipaleen.

Harri keksi Pahan tytön, mutta CT:n Jouni Tervo tajusi tuplata pahat.

Lorujen ja sananlaskujen sekoittaminen toimii dekkareiden nimissä. Nimen voi keksiä ennen kirjoittamista, mutta nimelle ei ole käyttöä ennen kuin kirja on kirjoitettu. Nimen ja kannen pitää antaa lukijalle käsitys kirjasta.

8. Varmuuskopiot ovat turhia

Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin huomata päivän työn kadonneen tietokoneelta. Näin on käynyt.

Itse nimeän joka suunnittelu- ja kirjoitushetken jälkeen tekstin uudella nimellä (työnimi+päivämäärä numeroina) ja lähetän sen sähköpostiini varmuuskopiona. Jos netti ei pelitä, niin tallennan version muistitikulle.  

Uusi teksti on ajan tasalla, mutta kaikki versiot löytyvät, jos niihin on jostain syystä tarve palata. Tällainen voi syntyä siten, että olen jossain vaiheessa poistanut kohtauksen, jonka myöhemmin haluan takaisin.

9. Omaa tekstiä ei kannata muokata

Omien kirjojeni työ jakautuu - kirjojen tavoin - kolmeen osaan: 1/3 tarinan kehitteleminen, 2/3 kirjoittaminen ja 3/3 käsittely. Viimeinen vaihe on omasta mielestäni ikävin, koska siinä ei ole enää kyse uuden kehittämisestä, mutta lopputuloksen kannalta se on yhtä tärkeä kuin muutkin.

Kirjoittaessa tekstin ei tarvitse - ainakaan dekkarissa - olla valmista.

Älä tyydy kirjoittamaasi, vaan muokkaa se paremmaksi. Jos lause ontuu omasta mielestäni, niin ei lukijakaan siitä nauti. Lueta tekstiä tutuillasi, mutta vaadi rehellinen palaute ja ole valmis myös negatiivisiin kommentteihin. Tähtäimen pitää olla lopputuloksessa. Kirjan imu syntyy siten, että siinä ei ole tyhjiä, merkityksettömiä kohtauksia. Kohtauksissa ei saa olla tyhjiä, merkityksettömiä lauseita. Lauseissa ei saa olla tyhjiä, merkityksettömiä sanoja.

10. . Pahin virhe…

… on kyllästymisen inhossa tapahtuva kirjoitetun tekstin laajamittainen tai pahimmassa tapauksessa koko dokumentin tuhoaminen. Älä tee sitä, vaan jätä se koneelle hautumaan.

Jos tarina ei kanna romaaniksi, siitä voi olla novelliksi. Novellista taas voi kehkeytyä romaani, jos se herää elämään. Romaanin kirjoittamisessa ei voi olla kiire. Oman esikoisromaanin syntyminen vei kolme vuotta.

Ja vielä viimeinen vinkki: Jos mikään ei tunnu ongelmatilanteessa auttavaan, niin lämmitä sauna. Yksin hämärässä saunassa on hyvä ajatella.

Lue myös:

    Uusimmat