Kiinalaisturistit käveleviä lompakkoja – törsäävät ylivoimaisesti eniten

Kiinalaiset matkailijat törsäävät Suomessa ylivoimaisesti eniten rahaa matkaa kohti. Keskimääräinen kiinalaisturisti kaivoi viime vuonna matkansa aikana lompakostaan 940 euroa.

– Kaikkien ulkomaalaisten matkailijoiden rahankäyttö matkaa kohti on ollut keskimäärin 320 euroa, kertoo Visit Finlandin tilastosuunnittelija Susanne Heikkinen.

Kiinalaisten jälkeen seuraavaksi eniten lompakkoaan raottavat espanjalaiset käyttivät viime vuonna rahaa keskimäärin 582 euroa. Venäläinen on suorastaan itara kuluttaessaan ainoastaan 175 euroa matkaa kohti.

Tiedot ilmenevät Visit Finlandin viime vuoden matkailijatutkimuksesta.

Heikkinen arvioi, etteivät kiinalaiset matkailijat ole välttämättä mitään superrikkaita, vaan mukana on paljon keskituloisia. Kun he lähtevät matkalle, he ovat valmiita käyttämään rahaa.

– Matkan aikana halutaan käyttää paljon rahaa palveluihin ja ostoksiin, Heikkinen tulkitsee.

Kiinalaisten rahan käyttö on tutkimuksen mukaan ylivoimaista, vaikka otettaisiin huomioon matkan kesto. Venäläisten kulutusta painaa se, että he vain piipahtavat Suomessa. Pitemmältä tulevat viipyvät kauemmin.

Tasaantumista odotettavissa

Kiinalaisten matkailijoiden määrä on noussut hurjaa tahtia parin viime vuoden aikana. Heikkisen mukaan kasvu tulee kuitenkin tasaantumaan vajaaseen 10 prosenttiin vuodessa, mikä on sekin kova luku.

Tilastokeskus kertoo, että kiinalaisten matkailijoiden yöpymiset suomalaisissa majoitusliikkeissä lisääntyivät kesäkuussa 24 prosenttia vuoden takaisesta. Kasvuvauhti oli kuitenkin kiivaampi espanjalaisten ja brittien kohdalla.

Lue myös:

    Uusimmat