Yhdysvaltojen laiva kulki kansainvälisillä vesillä alueella, jonka Kiina katsoo kuuluvan aluevesiinsä.
Kiinan asevoimat kertoo seuranneensa torstaina Yhdysvaltojen sota-alusta Etelä-Kiinan merellä ja antaneensa sille varoituksen lähteä alueelta.
Kiinan Kansan vapautusarmeijan mukaan Yhdysvaltojen ohjushävittäjä USS Milius saapui Paracelsaaria ympäröivälle merialueelle, jossa Kiinan meri- ja ilmavoimat seurasivat sitä ja kehottivat sitä poistumaan.
– Se tunkeutui laittomasti Kiinan aluevesille... ilman lupaa Kiinan hallitukselta, mistä on vahinkoa rauhalle ja vakaudelle, asevoimien edustaja sanoi.
Strategisesti tärkeällä Etelä-Kiinan merellä on useita aluekiistoja rantavaltioiden kesken. Kiinan aluevaatimukset kattavat lähes koko meren, vaikka niillä ei Kansainvälisen tuomioistuimen mukaan ole laillista perustetta. Myös Filippiineillä, Vietnamilla, Malesialla ja Bruneilla on päällekkäisiä aluevaatimuksia merellä. Yhdysvallat puolestaan lähettää säännöllisesti sotalaivojaan alueelle puolustaakseen liikkumisen vapautta kansainvälisillä vesillä.