Suomen jääkiekkomaajoukkue hävisi Unkarille harjoitusmaaottelun rangaistuslaukausten jälkeen 3-4 torstaina Budapestissa.
Isäntien suurimmaksi sankariksi nousi Leijona-hyökkäyksen toisensa perään torjunut Levente Szuper. Ratkaisevan rangaistuslaukauksen taiteili Iiro Tarkin taakse Daniel Fekete. Unkarilta rankkareissa osui myös Krisztian Palkovics. Suomen yrittäjistä sekä Petteri Nummelin että Kim Hirschovits epäonnistuivat.
Unkari nousi viime vuonna MM-kisojen korkeimmalle tasolle 70 vuoden tauon jälkeen. Budapestin peli oli ensimmäinen A-maaottelu maiden välillä.
Suomi hallitsi peliä etenkin kolmannessa erässä mielin määrin, mutta Leijona-miehistö ei kyennyt kääntämään hallintaa maaleiksi.
Suomen ensimmäisen maalin laukoi ajassa 3.55 Kalle Kermanin poikittaissyötöstä Ville Vahalahti. Unkarin tasoituksen laukoi ajassa 11.09 Szabolcs Fodor.
Todellisen kylmän suihkun Leijonien turkkiin kaatoi Csaba Covacs, joka laukoi verkkoon Krisztian Palkovicsin yrityksen paluukiekon ajassa 35.59. Suomen toi tasoihin Vahalahti karattuaan läpiajoon Petteri Nummelinin loistostavasta läpisyötöstä. Vahalahden osuma syntyi kahdeksan sekuntia toisen erän loppua.
Unkari siirtyi jälleen johtoon kolmannen erän neljännellä minuutilla Palkovicsin lauottua kiekon maaliin ohi Iiro Tarkin. Suomen nosti tasoihin suoraan Jussi Makkosen aloitusvoitosta maalin laukonut Teemu Aalto.
Leijonilla on mahdollisuus ottaa revanssi perjantaina, kun joukkueet iskevät yhteen Miskolcissa.
Lue myös:
Unkari tasoitti - jää täyttyi pehmoleluista
Leijonien MM-leiriryhmä MTV3:n syynissä - lue analyysit!
Jalonen: Ei harakiriä Unkari-tappiosta
Leijonien Unkari-tappio kuvina - katso!
Unkari-Suomi rl. 4-3 (1-1, 1-1, 1-1)
1. erä:
3.56 Ville Vahalahti (Kalle Kerman) yv. 0-1, 11.09 Szabolcs Fodor 1-1.
2. erä:
35.59 Csaba Kovacs (Krisztian Palkovics) 2-1, 39.52 Vahalahti (Petteri Nummelin-Iiro Tarkki) yv. 2-2.
3. erä:
43.19 Palkovics (Daniel Fekete) yv. 3-2, 46.55 Teemu Aalto (Jussi Makkonen) 3-3.
Jatkoaika:
Maaliton.
Rl-kilpailu (+ maali, - ei maalia): Petteri Nummelin S -, Daniele Fekete U +, Kim Hirschovits S -, Palkovics U +).
Jäähyt yht: Unkari 4x2 min, Suomi 5x2 min.
Katso ottelun maalit MTV3 Katsomo -palvelusta:
Sumo video id
Leijonien kokoonpano Unkari-otteluun:
1. kenttä:
Mika Pyörälä - Kim Hirschovits - Hannes Hyvönen
Mikko Lehtonen - Petteri Nummelin
2. kenttä:
Ville Vahalahti - Makkonen - Kalle Kerman
Teemu Aalto - Mikko Mäenpää
3. kenttä:
Kimmo Koskenkorva - Tero Koskiranta - Antti Erkinjuntti
Markus Seikola - Pekka Saravo
4. kenttä:
Leo Komarov - Henri Heino - Max Wärn
Mikko Kousa - Juuso Hietanen
Maalissa:
Iiro Tarkki
Unkarin kokoonpano:
1. kenttä:
Csaba Kovacs - Daniel Fekete - Krisztian Palkovics
Andras Horvath - Viktor Tokaji
2. kenttä:
Janos Vas - Gergö Nagy - Csaba Janosi
Bence Svasznek - Tamas Sille
3. kenttä:
Szabolcs Fodor - Artjom Vaszjunyin - Andras Benk
Balasz Kangyal - David Jobb
4. kenttä:
Akos Kiss - Gergely Borbas - Akos Berta
Omar Ennaffati - Adam Hegyi
Maalissa:
Levente Szuper
(MTV3)