USA 1995. Ohjaus: Larry Clark. Käsikirjoitus: Harmony Korine. Kuvaus: Eric Alan Edwards. Leikkaus: Chris Tellefson. Tuotanto: Cary Woods, Cathy Conrad, Christine Vachon, Lauren Zalaznick. Pääosissa: Leo Fitzpatrick, Chloe Sevigny, Justin Pierce, Joseph Chan, Jonathan S. Kim, Sarah Henderson, Adriane Brown.
Larry Clarkin ohjaama Kids on tavattoman rankka elokuva. Se on elokuva teini-ikäisistä New Yorkissa. Se on elokuva teini-ikäisistä, jotka naivat toisiaan huumeessa tai ilman. Se revittää kankaalle murrosiän laukaiseman räjähtävän tunnekirjon. Se on elokuva vastuuttomuudesta ja piittamattomuudesta. Ja ennenkaikkea se on elokuva todellisuudesta. Clarkin ohjaus ja Harmony Korinen käsikirjoitus ei kuitenkaan jakele opetuksia. Se lyö vastuun päin katsojan lärviä.
Telly (Fitzpatrick) tykkää neitsyistä. Ne edustavat puhdasta nautintoa ja niitä riittää. Yksi Tellyn rakkauden uhreista Jenny (Sevigny) käy kaverinsa tukena HIV-testissä ja osoittautuu tarttuneeksi. Telly olisi nyt paras löytää neitsytjahdista kavereidensa seasta, mutta kaupunki on iso ja kaikkea on tarjolla. Ei yksinkertaisesti jaksa.
Kids tarjoilee pitkiä kohtauksia, jossa teinit puhuvat seksistä korviakuumottavan avoimesti vailla elokuvakankaan yleensä rakentamia metaforafilttereitä. Korine ja Clark siirtyvät pitkistä keskusteluista kuin varkain kaupungin kaduille ja rakentavat nuorten hulinoinnin keskelle groteskin ja absurdin suspense-juonen, jonka panokset hengittävät verenmakuista todellisuutta. Leffa ei anna katsojalle armoa ja lopetus kajahtaa kuin pajavasara. Kids ei sula popcornin mukana.
Uskottavuuden sinetöi lauma uskomattoman taitavia amatöörinäyttelijöitä, jotka hengittävät samaa ilmaa henkilöhahmojensa kanssa. Amerikan teinejä tulkitsemassa on totuttu näkemään kolmeakymppiä käyviä tähdenalkuja, jotka tottavieköön voivat kasvattaa primetime-television katsojalukuja Beverly Hillsin opinahjoissa vaikka hamaan keski-ikään. Clarkin ja Korinen asialla ovat nuoret, joihin samaistuminen täyttää ajatukset vielä päiviksi eteenpäin.
Kids on voimakas ja liikuttava katsomiskokemus. Sille on vaikea tyrkyttää tulkintaohjeita eikä sitä voi olankohautuksella ohittaa. Se vie mennessään ja potkaisee sitten katsojansa kyydistä peilin eteen kivetylle todellisuuden torille.