Kevät? Pekka Pouta lupaa lisää lunta ja sitten loppua
Takatalvi jatkuu ainakin viikonloppuun saakka, sanoo meteorologi Pekka Pouta.
Keskiviikko on Poudan arvion mukaan viikon hienoin päivä, mutta kuitenkin kylmän kalsea.
– On mahdollisuus, että lounaassakin käydään jopa kymmenessä pakkasasteessa aamun aikana.
Tuuli ei kuitenkaan juuri puhalla, joten lämpötila tuntuu todennäköisesti juuri siltä, mitä mittarissa lukee.
Perjantaina Suomen ylle saapuu laaja lumisaderintama, joka tuo mukanaan viiden sentin kinokset, Pouta arvioi.
– Se tulee alas näillä näkymin lumena myös etelässä.
Pouta kertoo, että perjantaina saapuva lumirintama on viimeinen – ainakin toistaiseksi. Tilalle tulee kuitenkin vettä.
– Luvassa on sateinen sunnuntai.
Alkuviikosta lämpötilat voivat taas nousta jopa kymmeneen asteeseen.
Katso tarkempi ennuste tälle ja ensi viikolla artikkelin alussa olevalta videolta.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää