Keskustan kenttäväen viesti hallitusneuvotteluihin on selvä: puolueen kynnyskysymykset ovat nimenomaan kynnyskysymyksiä. Vain muutama STT:n lauantaina haastattelemista piirijohtajista puhui jonkinlaisen jouston puolesta.
– Kynnyskysymyksistä on pidettävä loppuun asti kiinni, kun tulos vaaleissa oli millainen oli, kommentoi esimerkiksi keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Jussi Ylitalo.
Myös Pohjois-Savon piirin puheenjohtaja Sallamaarit Markkanen nosti esille puolueen historiallisen huonon vaalituloksen, minkä myötä kynnyskysymyksissä täytyy hänen mukaansa pysyä tiukkana.
– Minusta meillä on se kymmenkohtainen paperi, jossa on jo alun perinkin todettu, ettei siitä jousteta, ja koko hallitusohjelman pitää näyttää siltä, että se on keskustalaiseen maailmankuvaan, keskustalaisiin periaatteisiin sopiva.
Samaa tiukkaa linjaa piti muun muassa myös Karjalan piirin puheenjohtaja Jouni Kemppi.
– Ei ole (joustoa), muuten ollaan oppositiossa.
Kainuun piirijohtaja Esa Kemppainen puolestaan kuvaili, että kynnyskysymykset ovat aika kiveen hakattuja.
"Hyväksyin, että mennään neuvottelemaan"
Huolimatta yhtenäisestä rintamasta kynnyskysymyksissä antoivat jotkut STT:n haastattelemista piirijohtajista enemmän liikkumavaraa neuvottelijoille kuin toiset. Esimerkiksi Kymenlaakson piirijohtaja Jaana Keskitalo sanoi uskovansa, ettei "sivusta kannata ruveta huutelemaan".