Keskusta haluaa sähköautoille kilometriveron sen kompensoimiseksi, että liikenteen verotulot alentuvat jatkuvasti liikenteen sähköistyessä.
Sähköautojen käyttäjät eivät joudu polttomoottoriautojen käyttäjien tapaan maksamaan polttoaineveroa eivätkä myöskään autoveroa.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.) ehdotti sähköautojen kilometriveroa vastalauseessaan, jonka hän jätti marraskuussa yhdessä puoluetoverinsa Eeva Kallin kanssa valiokunnan ajoneuvoverolakia koskeneeseen mietintöön.
Lohen ja Kallin mukaan myös sähköautoilijoiden on osallistuttava liikenneinfrastruktuurin kustannuksiin.
– Erityisesti täyssähköautojen maksama verokertymä jää olemattomaksi ajoneuvon koko käyttöiän aikana verrattuna siihen mitä bensa- ja dieselautojen omistajat ovat tottuneet maksamaan. Osin tästä syystä myös Suomen kokonaisveroaste on laskemassa tuntuvasti lähivuosien aikana, Lohi ja Kalli kirjoittivat vastalauseessaan.
Lohi ja Kalli esittävät vastalauseessaan täysin sähköisille henkilöautoille kilometriveroa, joka olisi suuruudeltaan neljä senttiä kilometriltä. Sähköautojen kilometrivero olisi paikannukseen perustumaton ja perustuisi arvioon, jota voisi tarvittaessa oikaista.
Lue myös: Uskaltaako polttomoottoriautoa enää ostaa?
Hätähuuto ja keskustelunavaus
Lohen mukaan vastalauseessa esitetty malli ei ole loppuun asti hiottu, vaan pikemminkin keskustelunavaus.
– Tämä on hätähuuto sen puolesta, että jotain on tehtävä myös verotuksen suhteen, jotta meidän taloutemme ei ajaudu umpikujaan, Lohi sanoo STT:lle.
– Liikenteen sähköistyessä meidän pitää nopeasti lähteä uudistamaan liikenteen verotusta. Vähäpäästöisyys on hyvä asia, mutta meidän pitää lähteä uudistamaan verotusta, että meidän verotuottomme eivät romahtaisi niin paljon, Lohi sanoi.